keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Voihan akkuna!

Kävimme siis maanantaina talotehtaan juttusilla ja tarkoitus oli sopia vielä tekemättömistä pienistä muutoksista, joita haluamme lopulliseen tönöön. Yksi pääaiheista oli ikkunoiden korkeus. Alkuperäisissä kuvissa pääosa ikkunoista on 9x14 kokoa ja 70 senttimetrin etäisyydellä lattiasta. Näin ollen ikkunoiden yläpää on 2.1 metrin korkeudessa, eli samalla korkeudella kuin ovin yläkarmi. Noh, meillä on kuitenkin lasikuistia lukuunottamatta huonekorkeus 2.8 metriä, joten tuo tarkoittaisi aikamoista rakoa katon ja ikkunan välissä. Meillä oli Mäntsälässä huonekorkeus 2.6 metriä ja ikkunoiden yläkarmit korkeudella 2.3 metriä. Tämän takia sitten silloin syksyllä teippailimme ikkunaa olohuoneemme seinään, jotta näkisimme miltä ikkunan mittasuhteet näyttävät mitoilla 9x16. Kapea ja korkea siis. Haluamallamme puitejaolla se silloin näytti kivalta.

Tätä sitten ehdotettiin maanantaina, mutta keskustelun tuoksinassa muutimme mielemme. Päädyimme sittenkin entiseen ikkunoiden kokoon. Jo samana iltana kuitenkin kävi aihe mietityttämään enemmänkin... Nyt olen sitten piirrellyt kuvia IKEA:n keittiösuunnitteluohjelmalla sekä Hämeen Puutyön kotisivujen ikkunalaskurilla, jotta kokonaisuus hahmottuisi.

Alan itse kallistua sitten kuitenkin korkeamman ikkunan puoleen, jonka myötä myös ovien päälle saataisiin korotusikkunat... Nämä eivät tietenkään näissä havainnollistamiskuvissa näy. Kuitenkin edelleen epäilyttää 900mm leveä, jakokarmeilla varustettu ikkuna. Jääkö tuosta tarpeeksi pinta-alaa toljotella maisemia?

Ensin 9x14 ikkuna ja sen puitejako ja mittasuhteet.

Ja tässä lasiveranta (ruokailuhuone + työhuone/vierashuone) matalammalla ikkunalla.

Aikuisten makkari matalammalla ikkunalla.

Ja vielä köökki matalammalla ikkunalla. Samalla siis peak preview myös tulevaan keittiösuunnitelmaamme... :) Ja vasemmassa kulmassa näkyy myös syy siihen, miksi niitä vanhoja tiiliä viime kesänä koitettiin hommata. Tiiliseinä ei siis ole kantava seinä, vaan ihan puhtaasti koriste.

Ja tässä sitten tämä enempi suosiossa oleva korkeampi ikkuna. Tällä puitejaolla eivät minusta korkeus ja kapeus ole riitasoinnuss akeskenään... Vai?

Lasiverannan kohdalla ikkunat ja ovet kyllä sitten hipovat jo kattoa kun kuistin kodalla huonekorkeus on vain 2.5 metriä. Mutta minusta se sopii kuvaan...

Makuuhuoneen osalta pelkäsin kovasti, että tuo korkea ja kapea ikkuna olisi jotenkin omituisen ja orvon näköinen... Mutta tuo risteävä hirren pääty, joka kuvassa näkyy valkoisena tolppana, jakaa huonetta juuri sopivasti, eikä ikkuna jääkään kovin yksin.

Ja viimeisenä vielä köökki.

Miltäs näyttää? Ollaanko oikeilla jäljillä jos koitetaan ajaa läpi nuo korkeammat ikkunat? Toki homma riippuu vielä hirsien lujuuksista, mutta mutta...





perjantai 6. maaliskuuta 2015

Josko sittenkin jotain positiivista

Nyt on pakko varovasti myöntää, että alan tykästyä sittenkin tuohon Lupapiste.fi -palveluun. Nops naps vain kunta lisäsi hakemukseemme lainhuuto-otteen, kiinteistörekisteriotteen sekä kiinteistörekisterin karttaotteen (lisämaksusta tosin, mutta kuitenkin). Samalla sain ilmoituksen, että paperiset lupakuvat toimitetaan kuntaan vasta kun lupa on myönnetty. Ööö... Siis oikeasti?!?

Ehkä tämä järjestelmä sittenkin helpottaa ja yksinkertaistaa toimintoja. Ehkä!

Noh, emme kuitenkaan saaneet viime viikolla lupahommia kasaan. Rakennuslupa on kyllä jätetty käsiteltävätksi kuntaan, mutta siitä puuttuu edelleen jätevesisuunnitelma. Tämä siksi, että kun papereita selvitellessäni rupesin tarkastelemaan suunnitelmaa, tajusin ettei se olekaan pohjavesialueelle käypä. Suunnitelman tekijältä oli jäänyt tämä seikka huomioimatta, joten nyt odottelemme sitten päivitettyä versiota. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli joku aivan HC (ja siis sika kallis) biopuhdistamo, mutta nyt kun mustat vedet tulee johtaa umpisäiliöön, niin puhdistamoksikin riittää vähän keveämpi (ja edullisempi) vaihtoehto.

Lisäksi pitää vielä asemapiirtäjää kiusata muutamalla muutoksella. Tässäkään kohtaa taas ei ole joko omat tai muiden aivot olleet ihan oikeassa asennossa. Asemapiirtäjä tiedusteli, että tulostammeko kuvat itse vai tulostaako hän ne. Hinta oli kohtuullinen, joten pyysin häntä tulostamaan ja lisäämän kulut laskuun. Noh, nyt meillä on hienosti printattuja asemapiirustuksia, joista puuttuu jätevesijärjestelmän tiedot... Tämä on niin tätä taas. :D Onneksi tässä kohtaa ei puhuta tonnien tuhlaamisesta, mutta ei näitä "kymppi sinne, kymppi tänne" -juttujakaan ole raksaprojektissa varaa kovin paljon tehdä. Pienet purot, isot virrat jne.

Mutta silti on suhteellisen toiveikas olo! Ehkä me oikeasti päästään tänä vuonna rakentamaankin!

Maanantaina käydään myös talotehtaalla kirjaamassa ylös vielä pienimuotoiset muutokset, joita lopullisiin kuviin haluamme. Katsotaan mitkä onnistuu nuin vain, ja mitkä vaativat jumppaamista. Ei niitä montaa olekaan, mutta jokunen... Lähinnä ikkunoihin ja oviin liittyen, tai oikeastaan niiden aukkoihin. Ikkunat ja ovet itsessään kun tilataan muualta.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Lupatuskaa ja vähän toivoakin

No nyt läks rakennuslupahakemus käsittelyyn. Joskaan tämäkään ei ole ihan niin suoraviivaista kuin joskus muinoin. Mäntsälässähän homma meni tosiaan niin, että oli tietty lista papereita, jotka tarvittiin. Nämä kasattiin parissa viikossa, käytettiin mestarin kautta ja toimitettiin kuntaan. 2 viikkoa tästä ja lupa oli tassuissa. Ei kun rakentamaan!

Vaan ei mene samalla kaavalla tällä kertaa ei. Toki meillä on lista dokumenteista, joita tarvitaan. Mutta tosi monta muttaa, ehkää ja jossia. Ja kaiken huippuna vielä Lupapiste.fi. Heikompaa hirvittää.

Ensin täyteltiin hakijoiden tiedot ja yleiskuvaus projektista (vastaa hakemuslomaketta [1]). Tämän jälkeen jokaisesta rakennuksesta omat tietonsa (vastaa lomaketta RH 1 [2]). Osallisten listaan lisättiin myös pääsuunnittelija, joka täytti omat tietonsa kirjautumalla järjestelmään (vastaa "suunnittelijan kelpoisuuden arviointi" -lomaketta [3]). Tässä vaiheessa on siis yhden nettipalvelun kautta korvattu jo 3 eri lomaketta ja yhteensä siis rakennusten lukumäärä huomioiden 6 lomaketta! Tämä on se näppärä osuus!

Noh, sitten päästäänkin liitteiden ihmeelliseen maailmaan... Idea siitä, että voit liittää kaikki loput kaavakkeet, kartat, otteet ja suunnitelmat samaan palveluun, on kiva. Mutta eihän se kuitenkaan toimi. Kaikkea ei voi eikä edes saa liittää. Tietyt paperit on joka tapauksessa toimitettava edelleen kunnan toimistoon. Lisäksi on papereita, joiden skannaaminen ja liittäminen jo ihan vain fyysisen kokonsa puolesta on hankalaa...

Päädyimme lisäämään nettipalveluun liitteet:
- energiaselvitys
- pohjatutkimus
- peruskarttaote
- lannankäsittelysuunnitelma
- pääsuunnittelijan tarkistuslista

Tämän lisäksi kunta lisää lisämaksusta:
- lainhuuto-ote
- kiinteistörekisteriote
- kiinteistörekisteriotteen kartta

Ja sitten loppujen lopuksi kuntaan toimitetaan vielä:
- lupakuvat (julkisivu-, leikkaus-, pohja- ja asemapiirrustukset)
- jätevesisuunnitelma
- alkuperäinen suunnittelutarveratkaisu

Jotta saamme lupahakemuksen vimpan päälle valmiiksi, tarvitsee meidän vielä kipittää mestarin (pääsuunnittelijan) luona allekirjoituttamassa lupakuvat ja pyytämässä pääsuunnittelijan tarkastuslista, lisätä seläkkeet loppuihin suunnitelmiin ja kiikuttaa ne kuntaan. Sitten alkaisi olla valmista. Ja tämä kyllä saadaan tehtyä tällä viikolla, joten ehkä sitten voi alkaa keskittyä seuraaviin vaiheisiin.

Phuuuuh...

torstai 19. helmikuuta 2015

Ja valmis tie!

Piti käydä torstain kunniaksi vilkaisemassa valmista tietä. Tai no, mikä nyt on valmis... Kun rakennusluvat saadaan, niin tietä jatketaan vielä. Tien kun on tarkoitus heittää ympyrä pihapiirissä. Mutta metsän laidan puoleinen osuus tiestä on nyt valmis ja mahtavaa on, että tontille voi nyt ajaa autolla. :)

Tässä tie kuvattuna tien päästä kohti "päätietä". Jotenkin kun sitä katseli, niin ensin tuntui, että onpas se lyhyt. Sitten taas tuli mieleen, että ei hemmetti... On muuten aika paljon lumitöitä tehtävänä jatkossa! :D Kaikenkaikkiaan kuitenkin mittasuhteiden hahmottaminen helpottui tien myötä. Ja tuli kiva olo... Meille on tulossa aika laaja pihapiiri, mutta sepäs passaa. Tilaa telmiä. :)

Ja sitten päinvastainen suunta, eli päätieltä pihamaata kohti. Piha-alueelle oli myös kaivettu useampi oja, jotta rakennuspaikka hieman kuivahtaisi ennen töiden alkua. Piha-aluetta tullaan myös täyttövaiheen yhteydessä salaojittamaan sekä poikittain, että sen ympäriltä. Jännä nähdä miten paikat lähtevät muotoutumaan.

Viikonloppuna aherretaan lupahakemuksen parissa. Ensi viikossa se saadaan kuntaan! Pakko... Nyt ei malta enää odottaa!

tiistai 17. helmikuuta 2015

Tie

Jeejee! Vihdoinkin meillä tapahtuu! Pari viikkoa työmatkalla näytti tuottavan hyvän tuloksen, kun isäntä oli reissujeni aikana pistänyt hommiin vauhtia (tai sitten työmies pisti isäntään vauhtia...). No joka tapauksessa, meillä on kohta tie. :)

Siellä sitä puuhataan pitkin metsän laitaa... Etualalla olevat multakasat ovat ojan peruja. Pellon poikki kulkee pari vanhaa ojaa, joita nyt on avattu ja löydetty myös vanhoja salaojaputkia. Tämän operaation tarkoitus on jo etukäteen hieman kuivatella rakennuspaikkaa.

Leveä tie, jotta rakennusaikana rekat pääsevät hyvin kulkemaan talolle asti. Meillä on tarkoitus antaa tämän hiekkatien aikanaan "maastoutua" luonnonmukaisesti, joten käytännössä se tulee vähän tuosta kapenemaan vuosien mittaan. Tarkoitus on, että pihapiiristä ei tule mistään kohtaa kovin tarkoin rajattua tai huoliteltua, vaan että kulutuksen kautta pihaan muotoutuu polut sekä ajotiet, ja nurmikko muiden pintakasvien kanssa saa vallata tilaa itselleen haluamallaan tavalla.

Murskettahan tuohon toki uppoaa aivan tuhottomasti, mutta toivottavasti näillä eväillä saadaan kestävä tie!

Myös "liittymä" on leveä, jotta isommallakin autolla selviää mutkasta. Tätä voi sitten myös aikanaan kaventaa jos siltä tuntuu, mutta en usko sille olevan tarvetta.

Voi että kun tuli hyvä mieli nähdä tontilla tapahtuvan jotain! Isäntä oli myös viikonloppuna jututtanut naapureita ja saanut hyviä uutisia kaivosuunnitelmistamme. Alueella on kuulemma oikein hyvälaatuista vettä, joten porakaivo on meidän ensisijainen vaihtoehtomme veden saantiin. Lisäksi jätevesijärjestelmän suunnitelma oli muotoutunut reissuni aikana. Nyt ei rakennuslupapapereista puutu enää muuta kuin lannankäsittelysuunnitelma ja -luovutussopimus. Sen sijaan sähköisen lupahakemuksen sekä paperimuotoisten liitteiden sekametelisoppa vielä aiheuttaa pientä päänvaivaa. Nämä kun saadaan taklattua, niin sitten saadaan lupahakemus vetämään! Jipii... Valoa tnnelin päässä. :)

torstai 29. tammikuuta 2015

Liisteriä

Ei vielä tapettiliisteriä tosin... Tää on niiiiiiiiin hidasta!! Voi tsiisus. Edellisessä projektissa lupapaperit oli kasassa noin kuukaudessa ja lupa irtosi parissa viikossa. Nyt näitä hemmetin papereita on pyöritelty jo yli puoli vuotta, eikä vieläkään ole valmista.

Vielä on tekemättä jätevesijärjestelmän suunnitelma, lannankäsittelyselvitys kanojen myötä, naapurien kuulemiset sekä loppujen papereiden täyttö. Asiaa ei yhtään helpota se, että töissä on tällä erää ihan karsea kaaos (ollut jo useamman kuukauden) ja voimat alkaa olla sitä myöten aika vähissä. Pitää varmaan tossa työreissujen jälkeen helmikuun lopulla pitää reilun viikon loma ja vaan keskittyä raksavalmisteluihin ja lupahakemuksen valmiiksi saamiseen. Olin niin ajatellut, että pidän pitkät lomat sitten raksa-aikana, mutta ehkä nyt on pakko vähän hengähtää, että joskus edes päästään sinne raksavaiheeseen. :D

Tämmöinen tuskan tulostin tällä kertaa. Peace and Love... Eh...

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Ideasunnuntai

Tänään leikimme turisteja. Kiersimme kolme asuntonäyttöä ja yhden Finnlamellin talonäyttelyn. Koitimme metsästää ideoita ja vinkkejä ikkunoiden mitoitukseen ja kaiken maailman pikkujuttuihin listoituksista, räystäslaudoista ja heloista aina piharakennuksiin ja istutuksiin asti. Noh, ihan mahrottoman antoisaa päivää ei tullut, mutta muutamia kivoja juttuja kyllä. Yhdessä talossa oli ihanat avohyllyt keittiössä (tosi oleellista meille tällä hetkellä...), parissa talossa aidot vanhat helat ikkunoissa ja kivoja peiliovia, yksi mahtava holvikaarinen maakellari ja yksi kiva lautalattia.

Päivän päätteeksi huristettiin vielä rautakauppaan ostamaan maalarinteippiä, jolla äsken teippailin ikkunan meidän kämpän seinään. Nyt sitten istua nökötetään sohvalla ja tuijotetaan sitä.