perjantai 17. elokuuta 2018

Saunaa ja varastotilaa

Taas pientä tilannetarkistusta näin alkusyksyyn... En minä sitten seuraavana viikonloppuna niitä saunan kaiteita saanutkaan valmiiksi. Mutta josko nyt tulevana! :) Toivossa on hyvä elää... Tällä hetkellä pääpaino on ollut saunassa ja sen paneloinnissa, jotta saadaan IV-hommat valmiiksi. Putkari vain on ollut kovin kiireinen, eikä olla saatu sovittua vielä työpäivästä, mutta ehkäpä se tässä lähiviikkoina onnistuisi. Meinaa taas nostaa pientä stressiä niskaan kun rakennusvalvontaan lupailtiin, että elokuussa voisi välikatselmuksen tulla pitämään... Ja se on nyt siis siitä IV-hommasta kiinni. Hohhoijakaa...
 
Viikko sitten sain vihdoin ja viimein vaatehuoneeseen hyllyt paikoilleen. Ja kun ukot saivat myös katon tehtyä, niin pääsin raijaamaan roipetta varastoon pois silmistä. Kylläpäs kuulkaa helpotti mieltä!

Saunan seinät päätettiin tehdä sormipaneelilla. Nämä on kertaalleen käsitelty Supi Arctic vahalla Kemi -sävyssä. Tykätään kovasti! Yksi purkki vääränlaista vahaa taas piti ostaa, ennen kuin löytyi oikea sävy. Mutta ei näissä auta pihistellä. Harmittaa kyllä sitten jälkikäteen jos sävyt eivät ole kohdillaan. Näillä sormipaneeleilla tehdään siis seinät. Katto ja lauteet laitetaan näillä näkymin radiatamännystä, joka vahataan vaaleaksi. Vähän hassu kombo lähteä tummaa puuta vaalentamaan, mutta lopputulos on aika nätti. Tämä tosin vielä on viimeistä päätöstä vaille...

Paneeleita on jo kyllä seinillä, niistä vain ei ole kuvaa. Kohta on. Kiukaaksi ollaan päätetty valkata Mondexin musta Tahko pilarikiuas. Ensin meinattiin ottaa Harvian Cilindro, mutta eipä nyt oikein ihastuttukaan ko. kiukaan ohjaukseen. Jokseenkin häiritsevää, että lämpötila-anturi tulee kiinnittää kiukaan yläpuolelle, mutta metrin päähän tuloilmasta. Kuitenkin ohjeistus (jopa Harvian oma) on, että koneellisen ilmanvaihdon kanssa tuloilma tuodaan kiukaan yläpuolelle. Mondexissa anturin voi laittaa laudeseinälle, joten vastaavaa ristiriitaa ei pääse syntymään.

Jotenkin tuo saunan koko jaksaa ihmetyttää. Se näyttää edelleen ilman lauteita niin kovin pieneltä. Mutta pitkä laudeseinä on 2,5 metriä ja lyhyempikin 1,5 metriä. Että ei se nyt ihan kauhean pieni ole... Jännä nähdä miten ilme muuttuu kun aletaan lauteita rakentelemaan. :)

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kesäkuulumiset

Täällä on vietetty kesää ihan urakalla, niin kuin varmaan aika monessa muussakin paikassa. Onpahan ollut kertakaikkisen upeat säät! Kevään maalaushommien jälkeen meillä on puuhattu sisäkattojen kimpussa ja erinäisiä pikkuhommia askarrellen, mutta aika leppoisa on ollu tahti ja koitettu myös ihan vain lomailla. Arki (myös loma-arki) vie mennessään. Koko kesä ollaan haaveiltu pihan kuntoon laittamisesta, mutta luottomaamiestä ei ole näkynyt eikä kuulunut. Niinpä arvotaan nyt, missä tahdissa ja kenen toimesta pihahommat tehdään. Kunhan nyt saadaan nuo katot ensin järjestykseen.
 
Tässäpä liuta kuvia meidän kesästä muutamien höpinöiden kera. (Pahoittelut kuvien huonosta laadusta, puhelimeni kamera on kertakaikkisen surkea...)
 

Ulkopuolen maalaukset ovat talousrakennuksessa edelleen kesken. Näitä ei ole nyt tullut edistettyä ollenkaan. Päivän hommahan tuo olisi kun kuntoon pistäisi. Lisätään allekirjoittaneen työlistalle, heti kun säät vähän viilenevät.

Sisäkattojen panelia mietittiin pitkään. Halusin kapeaa, vanhaan sopivaa paneelia. Mutta helmipontti ei oikein napannut ja siskonpaneli oli turhan hintavaa. Niinpä me mentiin sieltä missä kukkaro säästyy eniten ja valittiin kattoihin 95mm leveä kuusipaneeli. Kertaalleen sutaistiin pohjamaali alhaalla ja sitten pintamaali katossa. Pintamaalina käytetään Tikkurilan Paneelikattomaalia. Katot alkaa olla nyt kaikkialla muualla paitsi kylpyuoneessa, joka odottelee vielä sähkärin konsultaatiota ja käyntiä valojen suhteen. Kylppäriin kiskotaan samainen Multistop pohjamaali kahteen kertaan ja pintaan pari kerrosta Lujaa.

Alkukesästä maalauspiste oli erkkerissä. Sittemmin sille on raivattu tila autokatokseen. Onneksi... Saatiin vähän elintilaa lisää. :D

Paneloinnin edistymistä on kiva seurata! Ukot ahertavat kun olen itse töissä. Työpäivän jälkeen aina näkee mitä on tapahtunut ja avot, niin vain tuntuu tulevan lisää valoa torppaan!

Listoja ja putkimiestä odotellessa...

Asumisen keskellä maalaus on työläämpää kaikkine suojauksineen ja huonekalujen siirtelyineen, mutta kun kerralla tekee katon ja maalaa heti perään, niin ei tämä mahdotonta ole. Isäntä ollut ahkerana maalauksien kanssa.

Minusta on tuntunut, etten saa työpäivien jälkeen oikein mitään aikaiseksi. Asiaa ei tokia uta se, että lahkeessa on kiinni pieni mies heti kun ovesta astun sisään. Välillä sitä kuitenkin saa nipistettyä itsestään jotakin irti. Päivänä erään askartelin niemekkeeseen taustalevyn.  Suurin osa sokkeleista puuttuu kuitenkin edelleen. Lisäksi tulisijat ovat vielä samassa jamassa kuin talvellakin. Toivo elää, että kuitenkin saataisiin puillakin lämpöä tupaan vielä ensi talvena.

Kesään on mahtunut paljon myös vaan fiilistelyä. On tämä vain hieno paikka asua ja olla. Jos ei ota stressiä tekemättömistä asioista, niin kyllä kotiympäristö on muutoin hurjan rentouttava.
 
Raksa-aikana jo manattiin mittavirhettä kodinhoitohuoneen ja pesuhuoneen oven sijinnin kohdalla, jonka myötä pesutorni teettää ongelmia ovelle. Mitään muuta ei ole vielä tullut vastaan, mitä tästä tönöstä muuttaisin. Pohjaratkaisu tuntuu olevan aivan täydellinen, huonekorkeus on ihana ja etuterassi toimii näillä helteillä todella mainiona talon varjostajana ja viilentäjänä. Vaikka toki hirsitönökin näissä helteissä lämpiää, niin eipä meillä ole oikeastaan tuskaisen kuumaa ollut sisällä missään vaiheessa. 28 astetta on ollut pahin iltapäivästä. Vielä kun saisin askarreltua hyttysverkot ikkunoihin ja oviin, niin läpi yön viilennys pitäisi varmasti lämmöt vielä paremmin kurissa.

Pikkumiehen päiväunien aikaan on hyvä hetki tehdä jotakin hyödyllistä. Niinpä lötkötin riippumatossa ja suunnittelin otsalautojen maalausta. :D
 
Vaikka itikat ja ötökät pyrkivätkin urakalla siään kun ovia aukoo, niin välillä on pakko availla erkkerin ovet viilennyksen takia. Ja tekeehän se myös aivan upean taulun keskelle olohuonetta. Tähän maisemaan ei vain kyllästy... Joka hetki erilainen. Aamulla aurinko nousee tuolta suunnalta ja värjää taivaanrannan aivan upean väriseksi. Iltaisin joesta nousee usvaa ja kauempana kulkevat ukkoset ja saderintamat ovat hienon näköisiä. Aim in lööv...

Minireissulla isännän kanssa käytiin ihastelemassa Vanhaa Raumaa ja sen upeita rakennuksia ja katuja. Ikinä ennen ei ole tullut siellä käytä ja muutoinkin nuo nurkat vähän vieraammat. Vaan onneksi mentiin, paljon oli nähtävää ja ihasteltavaa. Ja kun säätkin hellivät, niin parin yön reissu tuntui suorastaan pidemmältäkin etelän lomalta!

Ja rentoilua jatkettiinkin testaamalla oman kylän ravintola Tila. Lämmin suositus tälle Sipoonkorpeen vasta avatulle ravintolalle! Herkullista ruokaa ja viihtyisä ympäristö. Lapsillekin viihdykettä pihassa juoksentelevien kanojen ja koirien, sekä aitauksessa vipeltävien lampaiden muodossa.



Omaan kesääni on menoa ja meininkiä tuonut myös tämä uusi perheenjäsen ja sen tuoma A-kortin ajelu. Pari viikkoa menikin kaikki vapaa-aika motukan kanssa, jotta sain kortin taskuuni vielä ennen lomakautta. Kyllä kannatti tämä ruuhkavuosien stressin helpottaja. Sitä ihan mielellään lähtee vaikka pikaisesti kauppaan. :D

Tällä hetkellä sisäkatot alkavat tosiaan olla aikalailla valmiit. Normaalit asuintilat kaipaavat oikeastaan enää listoja ja IV-miehen käynnin. Osa hirsistä on vielä vailla Tremaxia. Olen myös alkanut haaveilla makuuhuoneen tapetista, mutta kahtellaan tohdinko venyttää kukkaron nyöriä tarpeeksi. Olen päättänyt, että tapettia ei tule, ellei se ole juuri se... Jaa mikä?

Koska kattojen panelointi alkaa olla hyvällä mallilla, pääsi saunakin työlistalle! Ukot ovat tehneet jo katon laskun ja eilen löysivät myös IV-putket tiensä paikoilleen. Nyt allekirjoittaneen pitäisi laatoittaa seinällenosto, jonka jälkeen voisi folioida ja paneloida paikat kuntoon. Joskin täälläkin vielä yksi sähköpiuha pitää kiskoa paikoilleen ennen paperia. Sähkäri pelmahtaa paikalle perjantaina, joten sittenpä olemme viisaampia.

Saunan terassin kaiteitakin aloitin väkäämään sunnuntaina. Ajatus on jo valmis suojakaiteellekin, se olkoot sitten viimeistään seuraavan viikonlopun hommani.
 
Pikkuhiljaa meillä siis hommat etenevät, mutta ilman maatajärisyttävää stressiä. Kahtellaan taas ja nautitaan lämmöstä niin pitkään kuin sitä riittää! :)

perjantai 18. toukokuuta 2018

Budjettiosio päivitetty

Pistin päivittäen budjettiosiota. Käykäähän kurkkaamassa mikäli meidän projektimme kulurakenne kiinnostaa.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Maalaukset jo pitkällä

Torstaiaamuna laitettiin pata tulille ja lauantaina oli talon runko maalattu kahteen kertaan sekä muutamia tolppia ja palkkeja. Jouduttiin tosiaan sutimaan kahteen kertaan, sillä hirsi ei ehkä sittenkään ollut haristunut tarpeeksi ja imi maalia vähän vajavaisesti. Lopputulos oli kertasivelyllä niin kirjava, että päätettiin kiskaista toinen kerros. Hyvä oli päätös. Nosturia ei käytetty, sillä meidän maastoon passaavaa ei kohtuurahalla löytynyt. Mutta tikkailtakin homma hoitui, varsinkin kun oli 3-4 maalaajaa koko ajan hommissa. Kiitosta vaan vanhemmille polville jälleen!

Hämmentelyssä ja tulen hallinnassa hujahti mukavasti aamupäivä. Onneksi ei vielä tuolloin ollut 29 asteen hellettä...

Yhteen kertaan maalattu pinta on tosiaan kokolailla laikukas. Mutta itse maalaustyö kävi mukavan sutjakasti.

Ja keltamulta se vain on nätti varsinkin auringonpaisteessa. Piha itsessään sen sijaan on järkyttävä kaaos. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa...

Alkoi erottua maisemastakin vähän eri tavalla kun sai väriä pintaan. Nyt erottuisi jo paremmin jos kävisi kuvaamassa uudestaan, kiitos ikkunoiden vuorilautojen. Vielä kun saadaan nurkat koteloitua ja maalattua, niin avot! Nätti tuloo... :)

Vuorilaudat antavat mukavasti ilmettä. Ja onpahan nyt ikkunat pääosin suojassa ennen ukkossateita. Vielä pitää huomenna hakea pohjamaalattua rimaa tupla- ja triplaikkunoiden saumakohtiin. Ja toim. huom. Kahteen kertaan maalattuna jo aika tasainen väri. Ja ah, niin soma! Kyllä talo vain saa ihan uuden ilmeen maalin myötä.
 
Seuraavaksi se onkin sitten aika askarrella kaiteet, sillä väliaikaiset kaiteet napsittiin pois maalauksen tieltä. Pari tolppaa pitää vielä ennen sitä maalata ja kaidesuunnitelmat ovat jo allekirjoittaneen korvien välissä. Vielä kun saataisiin siirrettyä ne toteutukseen menestyksekkäästi. :D Kunhan tästä hommasta päästään, niin sitten hyökätään sisäkattojen kimppuun!

maanantai 7. toukokuuta 2018

Kevätpuuhaa ja keittomaalia

Kevät on ehtinyt karata säiden puolesta jo melkein kesään! Isäntä on puuhannut ahkerasti varaston ja pihan kimpussa ja yleisilme siistiytyy koko ajan. Ensimmäinen erä kattopaneeleita on myös tasaantumassa erkkerin lattialla ja odottelee pohjamaalausta. Mutta sitä odotellessa ajateltiin rykäistä talon ulkomaalaus järjestykseen kun kerran näin pitkän kuivan pätkän nyt sää meille sallii. Talohan on ollut ilman pintakäsittelyä nyt noin pari vuotta. Toivotaan, että pinta on tarpeeksi haristunut keittomaalia varten ja lopputulos on kestävä. Tässä alkuviikosta tehdään vielä loput hankinnat ja varataan nosturi viikonlopulle, sitten se onkin yhtä sutimista torstaista sunnuntaihin... Säiden mukaan.
 
Tein viime viikolla koe-erän, jotta saatiin tsekattua värisävy. Talo tullaan maalaamaan siis hyvinkin syvän keltaisella keltamullalla. Puolen litran keittely onnistui oikein näppärästi keittiössä. En haudutellut ja kypsytellyt tätä siinä määrin kuin oikeasti pitäisi. Myös raaka-aineita puuttui. Näillä ei ollut mitään merkitystä kun kyseessä oli tosiaan vain väritesti ja varmistus, että uskallan samaa pigmenttiä ostaa isomman erän.

Maalasin vanerin palan, jotta sitä on helppo kuljetella ympäri taloa ja on toisaalta sen verran kookas pinta, että jotakin referenssiä siitä jopa saa. Heti tuoreeltaan oli melkoinen kananpoika. :D
 
 Mutta kuivuttuaan juuri sellainen kuin on tarkoituskin!

Viikonloppu itsessään sujui tosi kesäisissä merkeissä grillaillen, kukkia laittaen ja puuhaten. On tämä vaan hieno fiilis asustaa omassa talossa ison pihan kera "maalla". Miniraksaajakin on innoissaan kun hänet potkitaan aamusta ovesta pihalle ja kerätään illalla takaisin sisään. Polvissa on tusinoittain mustelmia, mutta puuhaa riittää, lähipeltoja on kiva tarpoa ja ruokailutkin hoidetaan tietty terassilla. Sisään ei suostuta kuin kannettuna itkupotkuraivarin saattelemana. :D
 
Nyt pidetään peukkuja, että sääennusteet pitävät kutinsa!

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Osittainen käyttöönotto

No nyt on muuttolupa taskussa ja aurinkoinen kevätsää on omiaan nostamaan fiilikset kattoon (josta uupuu edelleen paneelit). Keskeneräiseen nyt siis joudutaan majoittumaan, mutta tässä kevään mittaan tehdään sisätilat kaikilta osin käyttöönotettavaan kuntoon ja ruvetaan sitten puurtamaan ulkopuolta ja varastoa. Aivan mahtavaa, että saatiin kuitenkin osittain käyttöönottokatselmus pidettyä hyväksytysti! Jännitti kyllä, koska niin paljon vielä puuttuu. Onneksi tärkeimmät ovat kunnossa. :)

Työ- ja opintokiireet pitivät raksatahdin tosi verkkaisena alkuvuoden, mutta nyt on paiskittu pari viikkoa hommia hiki hatussa... Esimerkiksi näiden kimpussa.

Kylppäriin tehtailtiin tasoiteseinät. Ensin saneerauslaasti tartuntapinnaksi vesieristeen päälle. Tähän kerrokseen ympättiin myös lasikuituverkko. Saneerauslaastin päälle lätkittiin märkätilan hienotasoite joka tehtiin tuommoiseksi kokolailla ronskiksi pinnaksi.

Hienotasoitteen päälle sudittiin Tikkurilan Lujaa. Oltiin ostettu tämä maali jo hyvän aikaa sitten. Hieman huvitti kun huomasin, että se oli ihan sama sävy kuin minkä myöhemmin valitsin asiasta tietämättömänä puulattiamaaliin. Vissiin siis mieluisa väri... :D


Vaikka tämä Luja on puolihimmeä maali, niin pinnasta tuli silti jotenkin hauskan helmiäismäinen. Tietyssä valossa näkyy tällainen kimallus. Välillä taas näyttää ihan kalkkiselta mattapinnalta. Kiva!!

Ja kun nyt tasoitus- ja vesieristyshommissa oltiin, niin päätettiin tehdä samalla toinen vessakin kuntoon. Meillä ei ole vessassa edes käsisuihkua, joten tehtiin lattiaan kokolailla minimikaadot. Laatoitus hoitui siis 20x20 laatalla, joka oli kyllä mukavan kokoinen laatoituksen kannalta. Yhden illan projekti oli tämä. Minä laatoitin ja isäntä leikkasi sopivia paloja. Yhteistyöllä hyvä tulee.

Kylppärin laatoitus taas olikin sitten ihan karsea urakka. :D Sen siitä saa kun haluaa jotain vähän erilaista... Tämä luonnonkivilaatta oli kyllä aivan tuskaisen hidasta työstää. Kaikki reunukset piti latoa yksittäisistä kivistä. Samoin laattamatot harvemmin oikeasti sopivat hienosti yhteen mitenkään päin, joten lopulta jouduin repimään reunimmaisia kiviä niistäkin irti ja täyttämään välit paremmin. Yhtenä päivänä laatoitin putkeen 13 tuntia (toki pari taukoa) ja silti vielä kaksi iltaa tarvittiin, että tuli valmista. Phuuh... Ja se oli siis vasta laatoitus!!

Mutta kun otti askartelun kannalta, niin ihan kivaa hommaa kuitenkin.

Yhtenä iltana askartelin myös valaisimia. Isäntä oli alkuunsa aika skeptinen tälle idealle, mutta lopputulos yllätti positiivisesti. Ihan näpsät! Molempiin vessoihin tuli tällaiset peilin molemmin puolin.

Toki toisesta vessasta vielä uupuu se peili... :D

Tässä vielä kuva kylppärin lattiasta ennen saumausta. Isäntä hoiti saumauksen. Sekin oli koko iltapäivän/illan homma. Ja lopulta itse vielä aamuyöstä pesin laattoja... Yksi kerrallaan. :D Huh!






Tekemistä vielä riittää. Kattopaneelit pitää saada paikoilleen kaikkiin tiloihin. Toiseen vessaan putkivedot, vaatehuoneen lattian tasoitus ja laatoitus, kodinhoitohuoneen kalusteiden loppuun kasaaminen ja samoin keittiön kalusteissa on vielä pientä laitettavaa. Ja sitten ne tulisijat. Ja sauna. Ja... Ja... Ja... Ei täällä tekeminen kesken kyllä pääse loppumaan. :)

Josko nyt tämän stressin jälkeen saisi taas blogiakin tiuhempaan päivitettyä! Kevätauringon voimalla... :) Nyt lähden kantamaan rompetta taloon!

lauantai 20. tammikuuta 2018

Hengissä ollaan... :D Kuvapläjäys!

Melkein kaksi kuukautta edellisestä kirjoituksesta. Tuon viimeisimmän tekstin jälkeen meinaan alkoi kiireet. Oli alle kuukausi aikaa saada kämppä asuttavaan kuntoon. No ihan ei siinä onnistuttu, mutta rojut on pakon edessä raahattu talolle ja kirjat siirretty vanhemman polven hoteisiin. Mutta kyllä kuulkaa eteni hommat vauhdilla kun oli pakko. Välillä vedettiin parin tunnin yöunilla useamman päivän putkia ja kroppa oli kovilla, mutta kai tuo adrenaliini pitää ihmisen liikkeellä. Kahtellaas kuvista mitä täällä on oikein tapahtunut.

Joulukuun alussa isäntä teki saunan ja pesuhuoneen lattioiden kaadot kuntoon vanhemman polvensa kera.

Meidän makkarin kipsilevyseinä sai maalipinnan. Tämä tullaan tapetoimaan jossain vaiheessa, kun meillä on varaa tapettiin. :D

Keittiön tasotkin nostettiin paikoilleen. Aikalailla sai ponnistaa. Kohtalaisen painavia tuommoiset massiivipuiset tasot. Mutta on ne nätit!

Ensin jännäsin, että mitenhän tammitaso istuu yhteenä hirren kanssa, nyt kun hirret päätettiin jättää puupinnalle. Mutta ihan hyvin se siihen passaa. Phuuh...

Keittiön kasaushommissa pitsakin oli ihan paikoillaan. Kylläpähän tietää kasanneensa IKEAa kun ei pakkauspahvit mahdu edes kerralla autoon. :D

Pitkin joulukuuta myös sähkäri kävi tekemässä taikojaan. Ja itse sain askarreltua altaan paikoilleen.

Myös putkari kävi pistämässä putkia ristiin ja rastiin. No ei, hienostihan nuo järjestyksessä kulkevat.

Eteinen sai lautapintaa.

Ja vessa. Tänne piti sahalla ohentaa laudat, sillä muuten vessan kaluste ei olisi mahtunut paikoilleen. Ja kun laudat oli samalla sahailtu määrämittaan, niin oliphana mukavaa ja nopeaa naputella niitä paikoilleen.

Olkkarin seinä. Eteinenkin näkyy taustalla jo saaneen maalit pintaan.

Tässä kohtaa alkoi iskeä jo lievä epätoivo. Muistaakseni tästä kuvasta oli reilu viikko jouluun. :D

Mutta sentään saatiin lämmöt päälle ja päästiin puhaltimista eroon! Voi vinde mikä fiilis!

Ikea on köyhän rakentajan paras kaveri... :) Ja hyvin mahtui paikoilleen ohennettujen lautojen myötä!

Keittiön muoto alkoi hahmottua paremmin kun sai niemekkeen pöytätason paikoilleen.


Nyt ei näytä enää niin pahalta. Sähkärikin on taas käynyt. Pistorasiat ja valokatkaisijat ovat paikoillaan.

Niemekkeen kiinnityssysteemit by Ikea.


Tammi on kyllä sen verran kovaa puuta, että kädet oli kovilla jopa pistosahalla sitä käsitellessä. Mutta niin se vain tähänkin syntyi aukko. Nyt meillä on pari aika hyvää tammisen leikkuulaudan aihiota!


Ja lopulta pääsimme myös pihan pimeydestä eroon!

Sitten vihdoin ja viimein jouluviikolla koitti se päivä, että sai repiä suojapaperit lattioista!

Tuntui kuin raksan alta olisi vihdoin ja viimein kuoriutumassa koti.


Pohjamaalaus käynnissä.

Tässä näkyy myös työtason valaisimet! Olen ihan rakastunut noihin... Ostettiin ne vuoden verran takaperin Anttilan konkurssista 6 €/kpl. Kannattava ostos! Niihin laitetaan vielä himmennin, mutta se odottelee vielä tukussa sähkärin seuraavaa käyntiä.

Ja sitten pintamaalia ensimmäinen kerros! Joulukin saapui kotiin tähtien myötä. :)

Ah... Muistan vieläkin sen fiiliksen kun otin tätä kuvaa. Olin niiiiiin rikki. Kello taisi olla jotain kolmen ja neljän välillä yöllä. Edellisenä yönä olin nukkunut reilun tunnin. Alkoi olla ihan normitila tulla raksalta pois aamulla kahdeksalta...

Ennen vuodenvaihdetta piti vielä hoitaa motivaatiokämpän pakkaus ja tyhjennys... Sitten homma rauhoittuikin hieman. Tämän vuoden puolella ollaan askarreltu vesieristeet kylppärin seiniin. Nyt pitäisi laittaa laastit tilaukseen, jotta saisi seinät valmiiksi ja pääsisi lattioiden kimppuun.

Makkariin on asemoitu jo vaatekaapitkin, että saa tavaroita pois jätesäkeistä ja laatikoista. Makkari, olkkari, keittiö ja eteinen on jo käytännössä täysin pölyvapaata aluetta.

Ja niin se tuli talvikin taas. :) Vaikka joku sääennustelija masentaakin, että ei tämä kauaa kestä. Noh, nautitaan niin pitkään kuin kestää.

Meillä on tosiaan alkanut ihan uusi meno kun allekirjoittanutkin aloitti taas uudet työt. Kiinteistönvälittäjäksi minusta ei ollut, joten palasin insinöörin hommiin. Vaan tällä kertaa raksapuolelle! Ja olen kyllä tosi innoissani uudesta pestistä. Tästä tuloo hyvä. :)

Talolla olisi tosiaan nyt seuraavaksi vuorossa kylppärin laitto kuntoon. Kahden makkari seinät pitää vielä laudoittaa ja toinen vessa tehdä. Ei tässä tylsää ehdi tulemaan.