maanantai 29. helmikuuta 2016

Rakennusluvasta

Lautakunta oletetusti hylkäsi naapurin tekemän valituksen. Nyt meneillään on 30 vuorokauden valitusaika hallinto-oikeuteen. Tiedämme, että vaikka valitus vietäisiinkin eteenpäin, se ei tule kantamaan. Näin ollen (ja koska olemme malttamattomia ja maamies on jo lähtökuopissa) olemme esittäneet kunnalle toiveen maksaa takuusumma, jonka avulla pääsisimme aloittamaan työt alkavan viikon lopussa. Huomenna aiheesta pidetään kokous, jonka tulosta odottelemme innolla.

Toki tästä menettelystä syntyy käsittelykuluja, joiden myötä naapurirakkautemme valittajaa kohtaan ei erityisemmin nouse, mutta miellämme sen pienemmäksi pahaksi kuin odottaa kuukauden verran töiden aloituksen kanssa. Tavoite on kuitenkin edelleen, että anturoita päästäisiin valamaan heti kun säät sen sallivat. Siihen mennessä pitäisi saada pihamaan maansiirrot tehtyä, talon alle sorapatja, paalutus, kaivon poraus, sähkökaapelien kaivaminen maahan, jätevesijärjestelmän osien (umpisäiliö ja harmaavesipuhdistamo) kaivaminen maahan ym. Hommaa siis riittäisi ihan näin alkuunkin varsin kiitettävästi.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Työmaakyltti paikalla

Tänään aamulla selailin tuttuun tapaan puhelimella Facebookia, joka oli päättänyt muistuttaa minua siitä, että tasan 6 vuotta sitten tällä päivämäärällä kävimme pystyttämässä Mäntsälään työmaakyltin. Koska olimme uuden projektin kyltin saaneet askarreltua juuri eilen, oli se tietenkin vietävä perinteitä kunnioittaen tänään tontille. Siellä se nyt olla jököttää, joskin kunhan maa sulaa, niin saadaan se paremmin asemoitua.


keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Alun aikatauluja

Tänään kun kävimme kaupassa maksamassa ja näin ollen vahvistamassa tilauksen harmaavesipuhdistamosta, alkoi rakentamisen lähestyminen todella tuntua konkreettiselta! Touhutonnit vain viuhuvat taas... :D

Ensi viikolla lautakunta kokoontuu ja käsittelylistalla on myös rakennuslupaamme kohdistunut valitus. Oletamme saavamme tästä hyviä uutisia ja toivottavasti saamme jo seuraavalle viikolle sovittua aloituskokouksen. Maaurakoitsija on lähtökuopissa ja valmis säntäämään tontille töihin jo tämän kuun puolella. Maaliskuun puolivälissä olisi pohjien tarkoitus olla paalutusta varten kuosissa, eli pihan maatöiden melkolailla valmiina. Sitten odotetaankin valusäitä, jotta saadaan anturat paikoilleen. Mies on ahkeroinut tarjouspyyntöjen kanssa ja nyt onkin selvillä sekä paaluttaja että kaivon poraaja. Umpisäiliä ja harmaavesipuhdistamo molemmat ovat tilattuina ja toimitusta odotellaan.

Tässä töiden alkua odotellessa on hyvä setviä ikkuna- ja ovitarjouksia sekä tutkia muita suurempia kulueriä, kuten eristeitä, kattoa ja puutavaraa.

Olen nyt saanut useamman tarjouksen ikkunoista ja ovista. On kuulkaa huimat hintaerot, joskaan en mitään muuta odottanutkaan. Positiivista kuitenkin on, että nyt jo on löytynyt pari varsin varteenotettavaa tahoa ihan kotimaasta! Ikkunat ovat valtaisan merkittävä osa talon identiteettiä ja jopa neuroottisesti pohdin karmijakoja, pintapuitteita, maaleja, heloja ym. Näissä jutuissa ei saa mokata, ja tarkkana pitää tehdä piirustuksia ja hahmotella mittasuhteita kun ei ole arkkitehtia ohjaamassa oikeisiin valintoihin. Kuitenkin melko itsevarma olo on, eikä perinneikkunoiden kanssa voi kauheasti mennä metsään. On ne vain niin kauniita. :)

Toisaalta ideointi harhautuu vähän väliä sisustuksellisiin seikkoihin. Vanhaan tiiliseinään, lautalattioihin, kylpyhuoneen laattoihin ja seiniin, hirsien pintakäsittelyyn ja vaikka mihin. Toisena hetkenä taas pohditaan hirsitalon erikoisuuksia kuten karapuita ja suuria listoja. Nyt on vielä niin valtaisa into päällä, että se kannattaa hyödyntää! Jossain vaiheessa iskee kuitenkin turnausväsymys ja "ihan sama" -asenne. Siinä vaiheessa on parasta olla pääkohdat jo valmiiksi mietittynä, ettei jälkikäteen tarvitse harmitella. Toisaalta taas jos jotain olemme myös edellisestä projektista oppineet, niin liian tiukkoja suunnitelmia ei kannata tehdä ennen töiden etenemistä. Jotkut tilat kertovat oman luonteensa vasta kun ne näkee luonnossa.

On tämä kivaa aikaa kuulkaa... :)

lauantai 6. helmikuuta 2016

Alkuhässäkkää

Rakennuslupa oli ja meni. No ei se oikeasti mennyt, mutta naapurin valituksen takia se ei ole vielä lainvoimainen. Reilun viikon päästä on lautakunnan kokous, jonka jälkeen luvan pitäisi olla taas voimissaan. Valitus ei sinällään kohdistunut meidän hankkeeseemme yksilöidysti, vaan ylipäätään Sipoon kunnan tapaan myöntää rakennuslupia. Näin ollen emme odota ongelmia lautakunnan kokouksesta. Suunnittelutarveratkaisu, eli lupa rakentaa tontille talo, on jo kuitenkin olemassa eikä sitä voi enää perua. Nyt on kyse siitä, minkälainen talo tontille tulee, eikä valitus kohdistunut tähän. Eikä meillä olisi mikään työvaihe vielä alkanutkaan, joten ei tämä pari kolme viikkoa tuottanut ylimääräistä viivästystä töihinkään.

Olemme kuitenkin olleet ihan ahkeria jo menneinä viikkoina. LVI-suunnitelmat ovat työn alla, paalutuksen tekevä taho on löytynyt, porakaivosta olemme saaneet tarjouksia, sähköliittymä tilattu ja maatyömiehen kanssa sovittu alustavasti aikatauluista. Tällä hetkellä aikataulu näyttää siltä, että mikäli huhtikuussa ei iske järkyttävä takatalvi, niin toukokuun alussa hirsirunko saapuu tontille. Sitä ennen on kyllä valtaisasti hommaa. Yksi inhottava seikka on, että emme saa näillä näkymin sähköliittymää toimintakuntoon kuin vasta huhtikuun lopussa. Perustukset on siis tehtävä ilman sähköliittymää. Sähkö pitää kehittää siihen asti omavaraisesti.

Aloitin myös ikkuna- ja ovivalmistajien kilpailutuksen. Tämä onkin merkittävä osa projektia yhdellä jos toisella tavalla. Ensinnäkin, ikkunat ovat koko talon ulkonäön osalta oleellinen seikka. Toisekseen, tämä tavaratoimitus on järjettömän kallis ja vie suuren osan budjetistamme. Tarkoitus kun on teettää perinneikkunat. Yhden rivitarjouksen olemme jo saaneet, mutta se oli sen verran huitasten tehty ja todella kallis, että se jäänee omaan arvoonsa. Useampi puuseppä on tehnyt vaikutuksen sillä, että he ovat soittaneet nopeasti tarjouspyynnön perään, keskustelleet projektista, osoittaneet aitoa kiinnostusta luoda toimiva kokonaisuus ja ilmaisseet selvästi kiinnostuksensa hoitaa ikkunoidemme ja oviemme valmistus. Eikä ihme... Juuri mietin, että tällainen yksi iso uudisrakennusprojekti kattaa kevyesti yhden tai jopa kaksi neljännestä pienehkön yrityksen koko vuoden liikevaihdosta. Jännä nähdä millaisia tarjouksia ensi viikolla alkaa sähköpostiin tipahdella. Toivon kovasti, että löydämme kotimaisten toimijoiden joukosta jonkun, jonka hinta/laatu-suhde on niin hyvä, ettei kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Sekin vaihtoehto kun on edelleen mahdollinen.

Seuraavana työlistalla on sopia talotehtaan kanssa alustava puutavaran toimituspäivä (runko ja kattotuolit), löytää sähkömies projektille, metsästää jätevesien umpisäiliö ja puhdistamo kohtuu hintaan sekä päättää kaivon poraaja ja pumpun hankintakanava.

Nyt siis odotetaan lautakunnan päätöstä, jotta päästään sopimaan aloituskokous ja oikeasti voidaan kääriä hihat ja käydä töihin.