tiistai 4. heinäkuuta 2017

Uudet kuviot

Jo aiemmin mainitsin, että tässä on myös "siviilin" puolella uusia tuulia. Irtisanouduin aiemmasta työstäni tuulivoimatutkijana ja päätin lähteä kokeilemaan siipiäni vallan toisella alalla. Koska enemmän tahi vähemmän yllättäen talot, asunnot, rempat ym. ovat aikalailla kiinnostuksen kohteena, päätin kokeilla siipiäni kiinteistönvälittäjän tehtävissä! Mutta ei missä tahansa putiikissa... :)

Olimme aikoinaan kollegoita toisessa yrityksessä Susannan kanssa, joka tuolloin ampaisi kiinteistöjen ihmeelliseen maailmaan. Kun hän sitten perusti oman yrityksensä House Company LKV Oy:n, oli _aivan pakko_ vähän tiedustella omia mahdollisuuksiani kyseisissä hommissa. Ja niin sitä nyt sitten ollaan tämän uran alkutaipaleella! Yksi kohde on myynnissä, pari hakusessa ja toivottavasti syksyn mittaan viimeistään runsaasti lisää! Olen aivan äärettömän tyytyväinen, että pääsen toteuttamaan tällaista työminää upeassa työyhteisössä. Asunto- ja kiinteistökauppaa, jossa todella välitetään asiakkaista juuri sellaisina kuin he ovat ja kaikessa toiminnassa ylläpidetään korkeaa moraalia. Kaikin puolin reilua ja ammattitaitoista toimintaa!

Tulen jatkossa jakamaan ajoittain myös näitä töihin liittyviä juttuja täällä blogissa. Mutta raksa se on silti ykkönen (ainakin niin kauan kuin rakennetaan, eli ehkä ikuisesti...), enkä edelleenkään tee yhteistyötä minkään tahon kanssa. Mainostan vain itseäni. :D

6 kommenttia:

  1. Sitten kun varsinainen rakentaminen päättyy teille jää pihaan tehtävää ja voithan kertoa miten elämä siellä menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, toki pihassa riittää tekemistä hamaaseen tulevaisuuteen. Puhumattakaan siitä, että puuvajaa ja kanalaa ei ole edes aloitettu. Että ei tässä tarinat ihan heti lopu. Lifestyle blogin pitäjää minusta ei kyllä taida koskaan tulla... :D

      Poista
  2. Onnea! Tuo on kyllä hauska tunne! Itsekin hyppäsin Peurataloille hommiin kun niin innostuin hirsirakentamisesta oman projektin myötä☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen jo pitkään miettinyt erilaisia vaihtoehtoja samaa aihepiiriä hipoen. Ja juuri tähän elämäntilanteeseen tämä tuntuu hyvältä. 😊

      Onnea sinnekin uudesta urasta! Toivottavasti on hyvin lähtenyt käyntiin.

      Poista
  3. Onnea uudesta työstä!
    Itselläkin urakuviot mietinnässä, saas nähdä mihin ryhdyn...

    VastaaPoista