sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Sähköä ilmassa

Motivaatiokämpän vuokrasopimus on nyt irtisanottu vuoden loppuun. Ai kauhia... Loppurytinä!!

Ukot ovat rakentaneet varastoon väliseinän, levytelleet sitä, pykänneet sisälle loppuja väliseiniä ja kantaneet puutavaraa. Alkoipa kipsilevyjen kittauskin tänään! Ja montaa kipsilevyseinää kun ei tönössä ole, niin tämä homma menee aika sutjakasti.

Itse olen vanhemman polveni kera tuijottanut sähkösuuunnitelmaa ja kulkenut kaapelien kanssa pitkin taloa. Alkaa olla sähkövedot jo hyvällä mallilla. Nyt pitää odotella sähkömieheltä lisää roipetta, jotta pääsee kiskomaan loputkin piuhat paikoilleen. Rasioiden kiinnittelyä on kuitenkin edelleen ja ulkovalaisimien paikkojen osaltakaan ei ole vielä lopullisia päätöksiä tehty. Mutta erkkerissä on jo sähköt!! Kyllä se vaan tuntui tälläkin kertaa yhtä hienolta, kun sai ensimmäisen kerran napsauttaa seinästä valot päälle. :) Ensi viikolla saadaan talousrakennukseen sähköt ja samalla kaivopumppu jälleen toimintaan.

Putkarikin on käynyt hääräämässä. Hanakulmarasiat ovat paikoillaan ja käyttöveden jakotukki kasassa. Ensi viikolla harjoitukset jatkuu teknisessä tilassa sekä varastossa. Josko sitten saataisiin jo teknisen tilan sisävessa käyttöön! Nyt tosissaan pidän jo peukkuja sen suhteen... Lattialämmityksen käyttöönotto on sovittu vajaan kahden viikon päähän ja varasin putkarin meille hommiin vielä jouluaattoa edeltäviksi torstaiksi ja perjantaiksi. Silloin pistetään vesikalusteita paikoilleen.

Kiirettä pukkaa, että kaikki olis silloin jo sillä mallilla. Mutta yrittänyttä ei laiteta!

Vaikka meillä on siis tekninen tila talousrakennuksessa, niin kyllä vaatehuoneeseenkin silti varsin railakkaasti tätä talotekniikkaa tulee. Silti on ihan kiva, että tässä talossa kaikki tekniikka on "niille osoitetuissa paikoissa". IV-kone ullakolla, jakotukit vaatehuoneessa ja lämpöpumppu sekä kaivohässäkät teknisessä tilassa. Ainoa asuinhuoneisiin jäävä tekninen vempele on toinen lämmityksen jakotukki, mutta sekin on omassa siistissä valkoisessa kaapissaan, joka passaa kodarin seinään ihan reteesti.

Ensimmäinen kattovalaisin!! Sähkäri tosiaan pistää meille tässä vaiheessa jo valaisinkannet paikoilleen, koska kattopaneeleita ei ole ihan vähään aika meidän kattoihin tulossa. Niiden askarteluun ei ole nyt aikaa, eikä sen sijaan oikein rahaakaan. Kahtotaan sitten muuton jälkeen.

Näkymä eteisen katosta. :D Kuva otettu kokolailla etuovelta. Vasemmalle jäävät lasten makkarit, suoraan edessä on vessa ja sen takana vaatehuone.

Jeejee! Tasoitushommia jo!

Ai jestas tuota piuhaa riittää... Ja meille tulee vielä ihan älyttömän simppelit sähköasennukset nykytekniikan valossa. Meidän sähköjen erikoisin vimpale on lampun himmennin. :D No okei, pari langatonta kytkintä tulee tiiliseinän takia, mutta sekään ei nyt kovin korkealle vielä meidän sähköjen hifistelyarvoa nosta. Ei kyllä tällaisten tavallisten pulliaisten näkemys riittäisi jonkun taloautomaatiosuunnitelman järkevään piuhoitukseen, mutta tämmöiset perussähköt kyllä näköjään piuhojen osalta kiskoo paikoilleen, kunhan perusteet hanskaa suunnitelmien osalta. Onneksi kuitenkin sähkäri vielä tsekkailee kaiken tehdessään kytkentöjä, joten mahdolliset virheet tulee kyllä korjattua.

Voihan hässäkkä...

Nyt taas kalenteri käteen ja aikatauluja pohtimaan. Olen ottanut nyt ihan tavaksi joka päivä miettiä mitä seuraavina parina päivänä pitää tehdä, että oikeasti saadaan talo asuttavaan kuntoon jouluksi. Ei ole juuri aikaa mihinkään ylimääräiseen, epäolennaiseen tai muuten vain aikaa kuluttavaan haahuiluun. Mutta silti välillä pitää hengähtää. Huomenna on allekirjoittaneella erikoisjuttujen metsästyspäivä ja isännällä palkkatöitä. Mutta maanantaina taas täysi hönkä päällä.

1 kommentti:

  1. Johan on johtoa kerrakseen, meillä vielä odotellaan sähköjen vetoja :)
    Hyvää joulua ja onnellista rakennusvuotta 2018!
    -Susanna/ Unelmista toteutukseen blogi

    VastaaPoista