torstai 16. kesäkuuta 2016

IKEA kohtaa Legot... Hirsihommia!

Viikonloppuna saatiin talon ison osan lattiavasat pääosin paikoilleen. Vain erkkerin osuus aiheutti sen verran pään vaivaa, että jäi vielä isolta osin tekemättä. Sen kimppuun käydään heti kun säät sallivat. Miehet painoivat pitkää päivää vasojen kanssa ja viikolla on ahkeroitu hirsien kanssa. Rankka viikko takana, mutta myös palkitseva. Tässä taas kuvien kanssa hieman turinoita matkan varrelta.

Alapohjan kannattajat on saatu paikoilleen ja ensimmäiset vasat alkavat asettua.

Pari päivää hommia aamusta iltamyöhään ja koko talon suurempi osio oli saatu täyteen puuta. Isäntä ja isännän vanhempi polvi puursivat pitkää päivää ja myös oma vanhempi polveni pääsi auttamaan sunnuntaina. Miesten puuhatessa vasojen kimpussa, ehdin itse maalata sokkelin toiseen kertaan.

Maanantaina kävin vielä kiinnittämässä muutaman kulkusillan, asettamassa sokkelikaistat paikoilleen ja muutenkin katsomassa, että kaikki on kunnossa tiistain hirsihommia varten.

Ja klo 7 alkoi sitten tiistaina hommat. Ensimmäinen tunti meni orientoituessa hommaan, mutta kun isännän vanhempi polvi saapui paikalle, päästiin jo asennushommiin. Tässä menee ensimmäinen hirsi paikoilleen.

Kyllä vaan nosturi on kiva kapistus, vaikka maksaakin kamalasti. Yli 3 metrisiä hirsiä ei oikein enää kahteen pekkaan jaksa nostella. Pidempiäkin kyllä pyörittelee ja kääntelee, mutta nostaminen ei enää onnistu. Täytyy tosin sanoa, että tällaisella amatöörityömaalla nosturikuskin homma on aika leppoisaa. Alkuunsa taisi mennä melkin tunti per hirsi. :D

Massiivisia kapistuksia...

Ja työmaa näyttää tosiaan siltä kuin jättimäinen IKEA-toimitus tai Lego rakennelma olisi leväytetty pitkin poikin. Piirustuksista etsitään oikeita hirsinumeroita ja sitten ravataan pitkin pihaa etsimässä niitä. Tässä on herännyt jo useampikin kehitysehdotus talotehtaalle... :D Lisäksi yhtä hirttä etsittiin kissojen ja koirien kanssa. Lopulta korvattiin tarvittu hirsi ylemmän kerroksen vastaavalla. Loppupäivästä sitten huomattiiin, että nipussa oli yksi merkitsemätön hirsi, joka mitä ilmeisimmin oli juuri kaivattu kapistus. Noh, se odottelee nyt sitten pääsyä sinne 13 kerrokseen... Kunhan sinne asti joskus päästään. :)

Työnjako toimii parhaiten kun miehet pistävät hirsiä paikoilleen ja minä hoidan kaikki valmistelevat hommat. Tässä on nippu emännän työkaluja. Eristekaistan asettelua, reikien tarkistaminen, tappien tasoittaminen tarvittaessa, tappien valmistelu, tarvikkeiden kuskaus sinne missä niitä tarvitaan. Jos ei koko ajan ole liikkeessä, niin tuppaa jäämään jälkeen. Sen verran vauhdikkaasti miehet pistävät parhaimmillaan puita paikoilleen. "Onneksi" välillä on hankalampia tapauksia, jolloin ehdin kiriä taas vähän etumatkaa ja saada hengähdystaukoa.

Ensimmäisenä päivänä saimme ensimmäisen kerroksen paikoilleen. Se olikin ensimmäisen päivän tavoite. Toisena päivänä sitten päästiin osin jo 5. kerrokseen, mutta kaksi ongelmahirttä pysäyttivät etenemisen. Kolmas nosturipäivä peruttiin tämän päivän sateiden takia ja iltapäivästä mennään mestarin kanssa ihmettelemään ongelmahirsiä ja mitä niille pitäisi tehdä. Allekirjoittaneen vanhempi polvi viisastelee kivitaloista ja isännän vanhempi polvi lamellihirsistä... :D Juu, varmasti olisi ollut rakentamisen kannalta paljon helpompia vaihtoehtoja kuin nämä yksipuiset massiivihirret, mutta kyllä ne vaan on nättejä. :D Erkkerin nurkkahirsien myötä alkaa jo vähän hahmottua ikkunoiden ja ovien paikat.

Näkymä vielä sisältä. Tuolla vastapäädyssä sekä vasemmalla seinällä ylimmät hirret ovat ne ongelmatapaukset. Molemmissa on jatkos ja jatkoksen toinen puolisko on kupera hirsi. Niin kupera, että lasten huoneen ilmanvaihto sekä keittiön tuuletus toimisivat näillä asetuksilla vähän turhankin hyvin...


perjantai 10. kesäkuuta 2016

Perjantaipuuhat

Taas on täysi työpäivä raksalla vietetty. On se vaan uskomattoman hidas tämä tämänhetkinen työvaihe... Mutta hiljaa hyvä tulee. Kohta tapahtuukin sitten rytinällä.

Ikkunat on vihdoin ja viimein myös laitettu tilaukseen. Helatkin on päätetty ja nyt vain kuumeisesti odotan tilausvahvistusta. Heti kun hirsikehikko on pystyssä, pitää alkaakin kirjoittelemaan ikkunoiden CE-merkinnän vaatimia dokumentteja puusepälle. :) Ihanaa kun tämä homma järjestyi ja saadaan kuin saadaankin ihanat, oikeat, aidot ja käsityönä tehdyt puiset perinneikkunat meidän tönöön!

Tänään miehet mallaili alapohjan puita paikoilleen. Vaan olivat sen verran käyrää tavaraa, etteivät ilman puristima asettuneet. Ja ne tietty oli kotona. Huomenna paremmin varustautuneena uudestaan.

Onneksi ukoilla riitti puuhaan näiden miljoonien kulmarautojen asemoinnissa. Ai kamala mikä askartelu tässä puisessa rossipohjassa on. :D

Itse slammailin sokkelia ja vierastyövoima hioi ja maalasi jo aiemmin valmistuneita pätkiä. Jesh! Ensimmäinen valmis pinta! Kiitos apuvoima! :)

torstai 9. kesäkuuta 2016

Talo tontilla!

Siitä on aikalailla tasan 6 vuotta kun olen viimeksi kirjoittanut saman otsikon. :) Tällä erää talo tuli paljon massivisemmissa osissa ja fiksummassa järjestyksessä. Edellisessä projektissahan yksi ainoa harmi oli se, että koko talotoimitus tuli yhdellä kertaa. Siinä sitä sitten oli tontti täynnä roipetta, mitä tarvittiin työmaalla vasta usean kuukauden päästä. Nyt tuli hirret, alapohjan puut ja kasa muuta puutavaraa. Kattotuolit tulevat kun niitä tarvitaan, samoin ullakon koolauspuut, tuulensuojalevvyt ja laudoitukset. Kaikki sovittavissa näppärästi. Eikä meidän tarvinnut edes pyytää tätä, talotehdas toimi näin ihan oma-aloitteisesti. Hyvä!

Mutta niin, nyt on hirsiä tontilla nippu jos toinenkin. Kuskilta sai myös paljon hyviä vinkkejä miten lähdetään hommaa viemään eteenpäin. Meillä on nosturi varattuna ensi viikon tiistaista eteenpäin, ja myös nosturin kuljettaja omaa kokemusta hirsitalojen pystytyksestä ja tämä tuloo olemaan iso etu. Hyvähyvä! Nyt ei pelota enää ihan niin paljon. :)

Alapohjan puut saatiin suoraan talon sisälle. Näiden askartelu alkaa huomenna! Saadaanpahan sitten lattiatasoa hirsikehikon sisäpuolelle pystytyshommia helpottamaan.

Tässä nostetaan pisimpiä paketteja. Pisimmät hirret talossa ovat reilut 9 metriä ja painavat reilut 200 kiloa.

Siinä niitä nyt on. Oijjoi miten näyttääkin hyvältä... :)

Pihamaa täynnä paketteja. :) Laitettiin eilen isännän kanssa laskualustoja valmiiksi, mutta pikkuisen homma eli kuskin suositusten ja toisaalta nosturin rajoitusten myötä. Hyvä siitä tulee. :) Nosturilla sitten puretaan paketit passelissa järjestyksessä.

Viikonlopun ohjelmassa on nyt sitten tosiaan alapohjan rakentamista, telineiden valmistelua ja hirsikaavion sekä pystytysohjeen opiskelua.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Alkuviikon tunnelmat

Eilen meidän piti päästä katsomaan hirsirungon kasausta. Kun olimme huristelleen puolentoista tunnin matkan kohteeseen, ihmetelleet hetken mökkipihapiiriä ja lopulta löytäneet pari tolpan nokassa istuvaa rakennusmiestä, meille selvisi, että rungon pystytys olikin siirretty seuraavalle päivälle. Lisäki kohde oli pieni saunamökki, jossa oli tolppaperustus. Kaiken kaikkiaan siitä tuskin olisi meille suurta iloa ollut vaikka olisimme pystytyksen nähneetkin. Noh, jotta reissu ei olisi ollut aivan turha jatkoimme matkaa parin kymmenen minuutin verran vielä talotehtaalle. Saimme samalta reissulta matkaan rakennekuvat, pystytysohjeet ym. paperia. Ja huipennuksena näimme talomme paketissa. Saimme hyvän käsityksen minkä verran laskualustoja tarvitsemme paketeille. Olipahan komean näköisiä hirsiä! Joskin pikkuisen rupesi pientä ihmistä jännittämään. On ne vaan niin julmetun suuria! :D

Reissun päätteeksi huristimme vielä raksalle vähän slammailemaan. Sain terassien tolpat slammattua, jotta ukot pääsevät tänään täyttöhommiin. Pitää kohta itsekin kopioliikkeen kautta suunnistaa raksalle jatkamaan töitä. Samalla pääsen näkemään isännän Avantin ohjaksissa. Innostuksesta voisi luulla, että tuo pieni kone on tärkein syy koko talon rakentamiselle. :D

Hirsien tartunnat komeana rivistönä.

On siinä ollu askartelua, mutta nyt alkaa olla valmista. :)

Iltafiiliksiä tontilta. Sähkökaappi on paikoillaan ja kytketty. Nyt vain odotellaan energiayhtiön toimia, että saadaan kaappista sähköä ulos. Pari kolme viikkoa kuulemma... On se hidasta. :/

Ja vielä lisää iltafiiliksiä ja kesämaisemaa. Aijjai... :)

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Muuraukset - Done!

Isäntä ja isännän vanhempi polvi ovat uurastaneet muurausten kimpussa helteisessä säässä ja nyt on kaikki harkot paikoillaan! Alimman hirren tartuntoja varten on alettu pistää kierretankoja paikoilleen ja sen jälkeen onkin eristyskaistojen vuoro. Niitä tarvitaan yhteen jos toiseen paikkaan puisen alapohjan myötä. Isäntä kävi hakemassa puutavaraa myös talousrakennukseen, jossa alajuoksujen paikat on nyt ristimitattu ja fiksattu, joten ne pääsee pistämään seuraavaksi kiinni. Sähkömies kävi kytkemässä kaapin, joten seuraavaksi ilmoitusta energiayhtiöön ja taidamme vihdoinkin saada sähköt tontille! Sen jälkeen voidaankin koittaa uudestaan myös kaivon porausta... Näillä helteillä alkaisi olla ihan kiva lisä, sillä ojien vesi hupenee koko ajan. Kyllä se vielä riittää, mutta pinta laskee pikkuhiljaa.

Ensi viikolla päästään vihdoin ja viimein ihmettelemään hirsirungon pystytystä talovalmistajan toiseen kohteeseen. Katsotaan josko mestari pääsisi matkaan mukaan. Hän jo aiemmin sanoikin, että hyvä jos lähdemme yhdessä, niin me katsomme yksiä juttuja ja hän toisia.

Ja torstaina sitten toimitetaan hirret ja alapohjan kantavat rakenteet tontille! Jännää! Ei muuta kuin laskualustoja askartelemaan urakalla...

lauantai 28. toukokuuta 2016

Muuta turinaa

Ja sitten sitä muuta lörpötystä aiheesta ja sen vierestä...

Talotehtaan kanssa ollaan oltu viime viikkoina paljon yhteyksissä. Hirsirungon toimitus on kahden viikon päästä, joten aika alkaa käydä vähiin. Pidämme edelleen peukaloita pystyssä, että pääsisimme tutustumaan rungon pystytykseen toisessa kohteessa ennen h-hetkeä, mutta saas nähdä kuinka käy. Kovasti olemme myös dokumentaatiota kaivanneet ja osittain saaneetkin, mutta jokunen lippu ja lappu edelleen uupuu. Rakennekuvien ja hirsikaavioiden myötä jouduin myös pistämään keittiösuunnitelmaa hieman uusiksi. Hirren jatkos asettuu pitkällä seinällä juuri sellaiseen kohtaan, johon olin ajatellut pistää jääkaapin ja pakastimen. Följarin myötä ne joutuvat muuttamaan köökissä toiseen kohtaan. Talotehdas oli myös saanut kyselyn rakennusaiheisen artikkelin kirjoittamisesta lehteen, ja he kyselivät voisiko meidän projektiamme käyttää siinä. Saas nähdä tuleeko meidän tönölle vähän lisää julkisuutta sen myötä. :)

Betonipumppausfirman kanssa väännettiin kokolailla hartaasti kättä logistisen katastrofin kulujen jakamisesta. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta ihan varauksetta en kyllä voi suositella kyseistä putiikkia kuluttaja-asiakkaille. Sen verran komeasti koitettiin viilata linssiin ja saada meidät kattamaan heidän itsensä aiheuttamia kuluja.

Ikkunprojekti etenee jännällä tavalla. Puuseppä, jolta olemme ikkunoista asiallisen tarjouksen saaneet, ei omaa ikkunoilleen vielä CE-merkintää. Hän on kuitenkin aloittanut kyseisen prosessin hoitamisen ja minä lupauduin avustamaan sen loppuun saattamisessa. Sen verran kova hintaero oli tällä kaverilla seuraavaan, että mielelläni tarjoan muutaman tunnin aikaani, jotta nämä edukkaat ikkunat meidän tönöön ihan oikeaoppisesti saadaan. Tästä myöhemmin lisää, kunhan nähdään miten homma etenee.

Mitähän muuta piti raapustella? Tähän aikaan yöstä ei oikein enää raksuta, joten jatketaan taas paremmalla ajalla. :)

Mistähän aloittaisi?

Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt yli kuukausi! Mutta täällä me vielä olemme, joten kuten. Muuraushommat ja muut maamiehen töiden avustukset vetivät mehut aika nollille allekirjoittaneesta. Ei oikein riittänyt enää puhtia päivittää blogia iltaisin miniraksamiehen yöherätyksiä odotellessa. Mutta nyt on tilanne rauhoittunut ja muutaman viikon olen vetänyt happea. Isäntä ei, eikä hänen vanhempi polvensa. Siellä on raksalla raadettu päivästä toiseen, mutta tulostakin on tullut. Katsaus menneisiin viikkoihin kuvien muodossa siis. Seuraavassa päivityksessä muuta turinaa.

Kyllä kuulkaa räntäsateessa on kiva touhuta! Tässä vedetään putkia ja piuhoja talousrakennukselta kaivolle.

Peruskiven muuraus a'la emäntä!

Ja kun alkuun päästiin, alkoi kerroksia tullakin varsin sutjakasti. Joskin yhteen kiekkaan meni edelleen tovi... Sen verran monta metriä tuota muuria on.

Riittävän suoraa! :)

Yleisilmettä huhtikuun loppupuolella.

Maamiehen ollessa vielä paikalla, pistettiin myös putket talousrakennuksesta taloon kuntoon. Siinä menee meinaan muutama putki!

Talousrakennksenkin muuri alkoi nousta kun taloon oli saatu kolme kiekkaa paikoilleen.

Sähköt tuloo!! Tänään isäntä kävi hakemassa meille myös kaapin ja ensi viikolla sähkäri tulee kytkemään kaapelit paikoilleen. Vihdoin ja viimein taitaa aggregaatin käyttöaika päättyä säännöllisenä sähköntuottajana meidän residenssissä!

Talousrakennuksen pohjat alkavat olla valmiit.

Valkovuokot ehtivät kukkia upeasti toukokuun alussa. :)

Nyt on muuri täydessä korossaan ja minä pääsen joku päivä slammaushommiin!

Ja tässä vielä yleisilme pihan puolelta.

Toukokuun puolella västäräkkikin sai munansa pyöräytettyä. Tänään juuri tuli tieto, että ensimmäiset ovat kuoriutuneetkin, kuten tarkkasilmäiset kuvasta näkevät. Nyt meillä on huoli ja murhe, etteivät poikaset ehdi pois pesästä ennen kuin hirsirunko tulee antamaan niille liikaakin lisäsuojaa. Pesä kun on erinomaisesti sijoittunut meidän alapohjaamme. Siinä on ollut hyvä västäräkin pesiä kun on isäntä ja appiukko vahtineet pesää muuraushommiensa ohella. :)