torstai 17. elokuuta 2017

Kattohommia - Osa 3

Kun eilen aloitettiin se "peltien lätkiminen peräjälkeen", huomattiin, ettei ensimmäinen pelti ollutkaan ihan suorassa. Siispä korjailemaan. Kaiken tämän sekametelisopna jälkeen voidaan todeta, että nyt tiedetään miten sen saa lähtemään suoraan. :D Simppeli ohjeistus siis kaikille muillekin, josko joku muu on pähkäilly tätä eivätkä ohjeet ole olleet turhan selkeitä.

1. Asemoi räystäspelti linjalangalla aivan suoraan.
2. Aseta ensimmäinen pelti tarkasti vasten räystäspeltiä. Tarkista molemmista reunoista, että on tiiviisti.
3. Pistä yhdellä ruuvilla alaosasta kiinni (liikuntavaran yläpäästä, jotta pelti ei oikeasti valu alas enää).
4. Mittaa kattopellin reunasta räystäspellin reunaa pitkin 3 metriä ja tee tarkka merkki.
5. Mittaa kattopellin reunaa pitkin kohti harjaa tarkasti 4 metriä ja tee pieni merkki.
6. Mittaa näiden merkkien väli, jonka tulee olla 5 metriä. Mikäli ei ole, tee pieni korjaus pellin asentoon. Ihan pieni heitto ei haittaa.

Meillä, taisi heittoa olla noin 3-4 milliä, johon oltiin varsin tyytyväisiä ja hyvin lähti tämän jälkeen peltien laitto etenemään. Varsin yksinkertaista, mutta sekalaisia ohjeita tutkittuamme, ei mistään tätä ihan näin simppelisti löytynyt. No siinä nyt on. :)

Peltiseppäkin kävi eilen raksalla ottamassa mittoja tarjousta varten. Ja jo samana päivän tehtiinkin sitten tilaus. Pajalla tekevät suoraan piipun pellit valmiiksi, niin että voimme ne itse vain nostaa paikoilleen. Lisäksi tilaukseen menivät ikkunapellit sekä erkkerin kohdalle pystylaudoituksen päälle pellitys ylös asti. Tämä siksi, että seinällenostopeltiä ei saa tuohon aumakattoon mitenkään järkevästi niin, että olisi oikeasti veden pitävä. Peltiseppä ehdottikin sitten koko seinän pellittämistä erkkerin kohdalta, mikä on oikeastaan aivan järjettömän hyvä ja simppeli idea. Eikä taatusti vuoda. Seinän korkeus kun katon yläpuolella on suurimman osan matkastaan vain noin 350 mm ja reunoistakin alle metrin. Tänään tai huomenna saadaan nämäkin pellit sitten raksalle.

Erkkerin katto on näppärä teline ja työtaso kattohommille. Etupuolella on sitten vastaavasti terassi. :) Ja tässä siis tämä peltien nostosysteemi. Yksinkertaista ja kätevää.

Näin ne nousee.

Hyvältä näyttää!! Ja kun alkuvaikeuksista päästiin, niin itse peltien asennus on aika ripeetä hommaa. Toki niiden nostelu ja kantelu vie oman aikansa, mutta tahti oli parhaimmillaan pelkälle kattotyöskentelylle 7 min/pelti. Ei paha tällaisilta amatööreiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti