torstai 30. maaliskuuta 2017

Lattialämmitys

Nyt on lattialämmitys asennettu! Jesh!! Ja koska eilen saatiin alapohja sitä varten valmiiksi, oli eilen skumpan paikka. :) Maanantaina nostettiin isännän kanssa loput ikkunat paikoilleen, tiistaina tehtiin pitkä päivä poraten ja koloten koolauspuita sekä viimeistellen harvalaudoituksen ja keskiviikkona vielä isännän vanhempi polvi apuna saatiin kaikki valmiiksi. Mahtava homma!!

Porauksissa oli armoton homma. Minä merkkasin ja miehet porasivat. Työergonomia ja poran purevuus tekivät hommasta melko hikisen. Eipä tullut laskettua montako reikää kaiken kaikkiaan... Pitänee vielä laskea ennen kuin pistetään lattiat umpeen.

Putkien käännöskohtien koloukset sen sijaan olivat ihan mitätön homma. Käsisirkkelillä vaan urat ja vasaralla (ja taltalla) naputteli palat pois.

Päivällä kävin katsomassa asennushommaa ja siellä puuhasi parhaillaan kuusi ukkoa putkien kimpussa. Ei siis ihme, että homma tuli tehtyä alle työpäivässä! Vähän olivat joutuneet muokkailemaan meidän pohjatöitä, mutta kiittelivät silti hyvistä valmistelutöistä. Hjuva hjuva!

Kyllä tuli hyvä mieli kun oli kaikki paikat nyt paperia ja lattiaa vaille valmiina!

Toinen jakotukki sijoitetaan väliseinän rungon sisään jakotukkikaappiin, sillä kyseisessä tilassa on lautalattia. En ole vielä ihan varma onko tuossa kaapissa itsessään varustuksena vuototunnistin, mutta ainakin sen saa siihen sitten lisättyä mikäli sellainen uupuu. Mukava ratkaisu tilan säästönkin kannalta!

Vaatehuoneen jakotukki taas on ainakin kilometrin mittainen!! :D Yhdeksän piiriä siitä lähtee (vissiinkin), joten johan on putkea. Tuo vaatehuoneen oikea seinä on varattu näille hässäköille. Siihen tulee jakotukin tälle puolelle vielä sähkökeskus. Päätyseinälle tulee käyttöveden jakotukki. Olen kyllä uumoillut, että päätyseinälle mahtuu myös hyllyjä teknisten hässäköiden yläpuolelle. Aika näyttää.

Lattialautoja en ole saanut vielä tilattua, koska vähän on vielä arpominen kesken laudan leveyden suhteen. Lisäksi kun samaan tilaukseen taas ympätään muutakin tavaraa, niin hetki pitää juttuja pyöritellä. Arvotaan tosiaan 95 mm ja 140 mm lautojen välillä. Mehän tullaan asentamaan lattiat alkuunsa uivina, eli emme ruuvaa niitä kiinni koolinkeihin. Odotellaan, että saadaan taloon yläpohjan eristeet paikoilleen, jotta saadaan tönön sisäilma pysymään tasaisessa lämmmössä. Sen jälkeen odoteellaan vielä hetki, että laudat ehtivät asettua. Lopulta lattiat puretaan, kasataan uudestaan kiinni ruuvaten ja käsitellään. Tämä vinkki saatiin mestarilta kun murehdin lattioiden ja yläpohjan työjärjestyksiä ja aikataulutuksia.

No mutta, ehkäpä jo huomenna saadaan tilaus menemään. Josko ehtisivät vielä ensi viikolla työmaalle! Nyt ajattelin itse vähän lomailla ja levätä loppuviikon. Alkuviikosta sitten paperoimaan ja väliseinien alajuoksuja kiinnittelemään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti