tiistai 7. kesäkuuta 2016

Alkuviikon tunnelmat

Eilen meidän piti päästä katsomaan hirsirungon kasausta. Kun olimme huristelleen puolentoista tunnin matkan kohteeseen, ihmetelleet hetken mökkipihapiiriä ja lopulta löytäneet pari tolpan nokassa istuvaa rakennusmiestä, meille selvisi, että rungon pystytys olikin siirretty seuraavalle päivälle. Lisäki kohde oli pieni saunamökki, jossa oli tolppaperustus. Kaiken kaikkiaan siitä tuskin olisi meille suurta iloa ollut vaikka olisimme pystytyksen nähneetkin. Noh, jotta reissu ei olisi ollut aivan turha jatkoimme matkaa parin kymmenen minuutin verran vielä talotehtaalle. Saimme samalta reissulta matkaan rakennekuvat, pystytysohjeet ym. paperia. Ja huipennuksena näimme talomme paketissa. Saimme hyvän käsityksen minkä verran laskualustoja tarvitsemme paketeille. Olipahan komean näköisiä hirsiä! Joskin pikkuisen rupesi pientä ihmistä jännittämään. On ne vaan niin julmetun suuria! :D

Reissun päätteeksi huristimme vielä raksalle vähän slammailemaan. Sain terassien tolpat slammattua, jotta ukot pääsevät tänään täyttöhommiin. Pitää kohta itsekin kopioliikkeen kautta suunnistaa raksalle jatkamaan töitä. Samalla pääsen näkemään isännän Avantin ohjaksissa. Innostuksesta voisi luulla, että tuo pieni kone on tärkein syy koko talon rakentamiselle. :D

Hirsien tartunnat komeana rivistönä.

On siinä ollu askartelua, mutta nyt alkaa olla valmista. :)

Iltafiiliksiä tontilta. Sähkökaappi on paikoillaan ja kytketty. Nyt vain odotellaan energiayhtiön toimia, että saadaan kaappista sähköä ulos. Pari kolme viikkoa kuulemma... On se hidasta. :/

Ja vielä lisää iltafiiliksiä ja kesämaisemaa. Aijjai... :)

4 kommenttia:

  1. Se on kuin joululahja kun se hirsitoimitus tontille saapuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei ole ihan varma tuleeko lahja vai risuja. :D

      Poista
  2. Kiva seurata teidän projektin etenemistä! Ootte kyllä aikamoisia jos meinaatte väsätä kehikon omin voimin! Toki riippuu paljon talon mallista, että minkälainen operaatio tuo kasaaminen on... Itse olin vaan hyvin helpottunut, ettei otettu sitä hommaa itsellemme. Aluksi nimittäin suunniteltiin kehikon kasaamista itse. Ei muutakun tsemppiä kasaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisi varaa, niin ilomielin annettaisiin ammattimiesten tehdä. Mutta toisaalta, tuleepahan koettua tämäkin. :D

      Poista