tiistai 14. maaliskuuta 2017

Talousrakennus

Muutaman työpäivän aikana talousrakennus on edennyt huimasti! Ukot saivat kaikki runkorakenteet valmiiksi, katon laudoitettua ja muovitettua väliaikaissuojaan. Tämän jälkeen alkoi seinien levytys ja kohta alkaa jo ulkolaudoitus!

Tässä vaiheessa oli vasta muutama levy kiinnitetty, mutta katto oli jo laudoitettu.

Ikkunan kohta oven vasemalla puolella on vielä umpeen levytetty tässä kuvassa, mutta eilen sekin saatiin auki. Tuohon nurkkaukseen tulee meidän lämmin varasto / askarteluhuone. Vasempaan nurkkaan tulee tekninen tila.

Ja tälle seinustalle tulee varasto. Lämmitetty sekin, mutta pidetään vilpoisana talvisin.

Tuohon näkyvään päätyyn ilmestyi eilen jo loput levyt ja koolauspuut. Valmis laudoitettavaksi!

Talossa on nyt enää osa keittiöstä ja kodinhoitohuone ilman harvalaudoitusta. Edelleenkään en ole uskaltanut soittaa ensi viikolle lattialämmityksen asennusta, mutta loppuviikosta alan tiedustelemaan aikatauluja, mikäli edelleen näyttää hyvältä laudoituksen ja levytyksen osalta. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti