keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Maestro meeting

Eilinen mestarin tapaaminen tontilla meni oikein hyvin. Sain ainakin itse lisää itsevarmuutta suunnitelmiemme ja ajatustemme toteuttamiskelpoisuudesta. Juteltiin perustuksista, talon korkeudesta, pintavesien johtamisesta, rakennesuunnitelmista, jätevesien käsittelystä, tien rakentamisesta ja vaikka mistä. Kaikenkaikkiaan oikein antoisa visiitti.

Tontilla oli myös kerrankin kuivaa!! On ollut niin aurinkoista... Pärjäsi ilman saappaita oikein mainiosti, mutta voi himppu kun unohdin käydä mussuttamassa mansikoita! Metsäsaarekkeen reunalla kun kasvaa aivan valtaisasti metsämansikoita.

Mutta koska saimme lisävahvistusta aatoksillemme, uskallan nyt hieman valottaa myös suunnitelmia teille.


Alustava asemapiirroksen hahmotelma näyttääå jotakuinkin tältä. Piirroksesta uupuu vain eläinsuojan paikka, joka tulee tuohon pienen puuvajan viereen lähelle metsän reunaa täydentäen samalla pihapiiriä. Etäisyys naapurin oleskelupihasta kun pitää saada siihen 50 metrin minimiin. Pihatie on sen verran pitkä, että sen varsi hyödynnetään maalämmön keruuputkiston asennusalueena, samoin kuin muukin nurmikkoalue talousrakennuksen länsipuolella. Nurtsit ovat siis noita vaalean vihreitä. muut alueet saavat jäädä luonnonmukaiseen tilaansa. Niitä sitten niitetään ja toivottavasti laidunnetaan kesäisin ja syksyisin järjestyksen säilyttämiseksi. Siksi siis ne vuohet... :)

Mestari myös vinkkasi, että toisinaan rakennusvalvonnasta saa luvan tien tekemiselle, vaikkei rakennuslupaa olisi vielä myönnetty. Siispä otan tänään yhteyttä sinne ja katson, olisiko tien aloittelu jo mahdollista. Lisäksi tiekunnan kanssa pitäisi pohtia tuon isomman tien ojitusta. Tällä hetkellä mäeltä valvuat vedet tulevat suoraan tuohon meidän tien alun kohtaan ja siitä pellolle. Nyt ne pitäisi sitten jatkossa saada ohjattua alas kohti jokea. 

Mikäli vain saamme kaikki lupahakemuksen osaset kasaan, voisi olla toivoa vielä syksyllä päästä perustuksia tekemään. Kuulemmati lupaprosessit eivät aivan mahdottomiksi ole viime aikoina venyneet. Saas nyt sitten nährä... Huomenna mennään myös pankkiin jutustelemaan lisää rahoitusasioista tarkentuneen budjetin myötä. Kiva kun jotain tapahtuu... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti