sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Paperijuttuja

Jee! Putkari näytti vihreää valoa, joten päästiinpäs paperin kimppuun. Tosiaan, runkokatselmus vielä uupuu, joten kaikkea ei voi paperilla vielä peittää, mutta jos nyt kuitenkin suurimman osan, niin katselmuksen jälkeen on sitten enää vähän jäljellä. Isäntä rakenteli tänään IV-koneen eristyskopperoon kantta ja itse tosiaan taistelin paperirullan kanssa. Ja teipin... Voi jessus. Ihan sama mistä materiaalista talon rakennat, niin aina se tehdään teipistä.

Erkkerin osion paperoin tällä samalla tekniikalla, eli heitin paperin hännän kattotuolin yli, minkä jälkeen sen asemointi kattoon onnistui yksinkin. Tässä paperi asemoituu meidän makkariin.

Mutta onhan se aikamoista painia yksin... Ja ruttuun menee kuin mikä, kun ei ihan hahmota missä olisi suora linja. Vaan sillä nyt ei toki ole tuon taivaallista väliä. Kunhan on tiivis...

Vaan isäntäpä kehitti mulle apuvälineen! Mahtis kapistus. Tällä saa näpsästi pidettyä paprun ilman käsiä suurin piirtein oikeassa kohdassa. Kyllähän kuulkaa nopeutui paperointi tämän jälkeen!

Tila muuttui paperin myötä taas ihan eri näköiseksi! Taputeltiin toisiamme selkään, että haluttiiin yksi ylimääräinen hirsikerta taloon. Huonekorkeus on varsin mukava.

Muutama päivä vierähtää paperihommissa, mutta tätä tekee kyllä mielellään.

Villatkin on lähes tulkoon tilattu, joten nyt sitten vain se katselmus... Pitäkää muutkin peukkuja, että se olisi alkavalla viikolla!

4 kommenttia:

  1. Pidetään peukkuja!
    Teippiä kuluu kyllä taloa tehdessä vaikka kuinka paljon, en ois arvannu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin kuvittelin, että hirsitalon kanssa pääsisi vähemmällä kuin edellisen pystyrunkoisen muovipussin kanssa. Noh, ehkä pääseekin, mutta satoja metrejä sitä teippiä silti kuluu. 😂

      Poista
  2. Vinkkinä paperointiin että kannattaa merkata paperia varten räpsyllä suora linja katon kannatin palkkeihin (limitys huomioon ottaen eli jos paperi 120cm leveää, viiva 100cm päähän edellisestä paperista. Helpottaa kummasti paperin laittoa kun nitoo vaan viivaa pitkin. Aloitus kannattaa sit tehdä keskikohdasta josta etenee päihin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä hyvänä vinkkinä niille, jotka eivät vielä ole paperoineet koko taloa. 😂

      Tosin ihan näpsästi se loppujen lopuksi tuon jatkovarren kanssa sujui päästäkin aloittaen. Ei tarvinnut leikata kuin vasta toisessa päädyssä ja suoruuskin meni tarpeeksi kohdilleen kun kurkkasi limityksen ennen seuraavaan vasaan nitomista.

      Poista