keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Koolauksia ja pientä avautumista

No johan on taas ollut... Ja siis ei ollut. Nimittäin sitä runkokatselmusta. Ei viime viikolla, ei tällä viikolla. Miksi? Koska rakennustarkastajaa ei saa kiinni. No, katsotaan sitten taas uudestaan ensi viikolla... Tosin shhhh. Mestarin kanssa päätettiin, että villojen puhallus on sovittuna ajankohtana, oli runkokatselmus tehty tahi ei. Noh, kyllähän nuo tuulisiteet sun muut yläpohjassa näkyy vaikka villat olisivatkin paikoillaan. Ei tässä nyt ole oikein aikaa koko talvea odotella, että saadaan lämmöt taloon.

Myös levyvillojen tilaus on tehty ja toimitus toivottavasti ensi viikolla. Saa talousrakennuksen ulkoseinät eristettyä, jotta päästään sitten teknisen tilan väliseiniä pistämään pystyyn. Vähän on tällä hetkellä sen verran monta rautaa tulessa, että mietin vähän väliä mitä olen unohtanut. Toistaiseksi en tiettävästi mitään, mutta kyllähän sen sitten huomaa taas. Aikanaan. :D

Koko talossa on yhtä nurkkaa lukuunottamatta nyt paperit paikoillaan ja tiivistetty teipillä. Myös talousrakennuksessa alkaa katto olla teippiä ja koolauksia vaille valmis. Talousrakennukseen päätettiin tehdä ristikoolaus 22x100, jotta saadaan vähän säästöä ja toisaalta askarteluhuoneeseen kattopaneelit oikeaan suuntaan. Mies on myös koittanut saada räystäsverkkoja laitettua paikoilleen, mutta muut hommat ovat vielä vieneet voiton. Kohta ne pitää kyllä sinne lätkiä, koska tintit pöllivät meiltä kaikki villat. Jo kertaalleen tilkittyjen ikkunoiden välejäkin on käyty nokkimassa. Mokomat tuholaiset. Ja niin ovat suloisia olevinaan...

Olen tässä myös pääni puhki pohtinut erästä sisustuksellista asiaa. Käytiin silloin vajaa vuosi sitten Viron puolella hakemassa rakennusroippeita ja ihastuin silloin Espakista saatavaan luonnonkivimosaiikkiin, joka oli mielestäni juuri sen himpun kivempi kuin Bauhausin halpislaatta, mutta ei kuitenkaan kallis. Noh, siitä oli kuva otettuna ja kaikki. Vaan kännykän kameralla, joka otti ja hajosi keväällä. Nyt en muista sitä laatan nimeä eikä Espakin sivuista ole mitään hyötyä. Olenkin siis koittanut uudella silmällä katsella sitä Bauhausin halpislaattaa, mutta ei... Jotenkin ei vaan tunnu oikealta. Pitää varmaan lähteä kohta Tallinaan ihan vain tarkistamaan se laatta. Koska sehän on myös toki tilaustuote, jota ei voi vain lähteä autolla Espakista nuin vain hakemaan. Oi ja voi... Ei ole rakentajan elämä aina helppoa. :D

Ja sitten muutama kuva...

Tässä on askarreltu väliseinien upotuksia hirsiseiniin. Käsisirkkelillä muutama roilo ja taltalla kopsuteltu puut pois. Rima kiinnitetään runkopuun kylkeen kiinni ja upotetaan tuohon uraan. Villat vielä runkopuun ja hirren väliin riman/uran molemmin puolin. Hjuva tulee. Toivottavasti. :D

Koolaushommissa on päästy jo yli puolen välin talon puolella.

Ja varastorakennuksessakin sain paperit kattoon. Kilometri teippiä vielä sekä koolaukset.

Ja tänään käytiin isännän ja miniraksaajan kanssa vielä naputtelemassa parin väliseinän yläjuoksujen ohjauspuut koolauksiin kiinni, jotta seuraavat pari päivää voin itsekseni rakennella jo ensimmäisiä väliseinärunkoja isännän lisätessä henkistä pääomaansa koulun penkillä.

2 kommenttia:

  1. Tiedän niin tuon tunteen kun joku idea jää päähän niin ei se sieltä lähde tai halvempi/ei niin miellyttävä tuote sitä korvaa ;) Kiitokset mukavista lukukokemuksista blogisi parissa, meillä projekti alkutekijöissään, tervetuloa vastavuoroiselle blogivierailulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. :) Seurailenkin jo teidän projektianne. Tsemppiä!

      Poista