torstai 30. tammikuuta 2014

Virallisuuksia ja talovalmistajia

Edellisen kirjoittelun jälkeen on hoidettu virallisuuksia ja tavattu kahden eri talotehtaan esittelijät. Lisäksi on jutusteltu edellisen projektin el maestron kanssa ja koitettu metsästää LVI-suunnittelijaa ja uutta mestaria. Puhelin on kuumana taas tämänkin päivän aikana...

Lämmitysmuoto tuntuu olevan se suurin kysymysmerkki tässä meidän projektissa. Tavoitteenamme on rakentaa yksikerroksinen noin 160 neliöinen tönö. Haluaisimme tehdä tönöön puurakenteisen rossipohjan ja lautalattian. Lattialämmitystä koitamme välttää viimeiseen asti asuintiloissa, kosteisiin tiloihin sen toki teemme. Vaan kuinka sitten saada (paperilla) tarpeeksi energiaystävällinen ratkaisu, jotta valvovat viranomaiset eivät revi pelihousujaan? Alun perin kun pohdimme, että sähkölämmitys + varaava takka + ilmalämpöpumppu riittäisivät. Vaan kovasti ovat pari tahoa epäilleet, että hankalaa voipi olla. Maalämpö pistettiin edelliseen tönöön ja onhan se ihanan helppo ja käyttökustannukset matalat. Vaan maalämpö taas ei ole parhaimmillaan pattereiden kanssa. Vesi-ilmapumppu? Hmm... Ei mitään tietoa. Varaus aurinkopaneeleillekin haluttaisiin. Onkohan varaava sähkölämmitys jotenkin energiamaailmassa parempi vaihtoehto kuin suora? Siinähän on kuitenkin se mahdollisuus, että voisi vaihtaa toiseen lämmönlähteeseen mikäli tekniikka sen vielä paremmin tulevaisuudessa sallisi... Mene ja tiedä.

LVI-suunnittelija hoi! Tarvetta olis ammattitaidolle... :)

Olemme nyt jutustelleet taloprojektista Hongan, Kontion ja Finnlamellin kanssa. Ajatuksenamme on poimia noin 4-5 suurempaa talovalmistajaa ja muutama pienempi valmistaja. Tehdään ensin tietyllä toimitusisällöllä tarjousvertailu, jutustellaan ja haastatellaan. Haistellaan fiiliksiä siis. Sen jälkeen sitten valitaan ehkä noin 3 ehdokasta, joiden kanssa viilataan ja fiksataan tarjousta ja toimitussisältöä mieleiseksi.

Tässä on pikkuhiljaa herännyt epäilys, että karsitaan toimitussisältö loppujen lopuksi aika suppeaksi. Emme halua rakentaa hopulla ja edellisestä projektista opimme, että kaksi-kolme toimituserää on ihan liian vähän. Työ kun oheistoimista (työt, lapset, harrastukset) johtuen etenee hitaasti ja tavara seisoo raksalla. Jos taas ottaa useamman toimituserän, niin rahtikulut alkavat nousta taivaisiin, varsinkin noilla Pohjois-Suomen putiikeilla. Ehkäpä siis yksi järkevä toimitus ja sen jälkeen sahoilta ja rakennusliikkeistä tarjouksien metsästäminen voisi olla meidän kombo. Mutta saa nyt nähdä... Nämä on ihan mietintämyssyssä vielä.

Sekin on tullut selväksi, että pystytystyö tehdään itse. Emme vain pysty käsittämään noita hirsitönöjen pystytyskustannuksia! Aikaa hommaan kuluu puolet vähemmän kuin edellisen projektin puutalon kohdalla, mutta hinta on tuplat. Ehkä jos metsästäisi pystytysporukan suoraan, niin voisi saada edullisemmin... Mutta eiköhän me tuosta selvitä omillakin talkoovoimilla. Ei tässä ihan peukku keskellä kämmentä olla. :) Pystytysrahoillahan ostaisi jo sen maalämmön... Jos siis vain toimisi muuten. :D

Meillä on jo hahmotelma talon pohjapiirustuksesta, mutta enpäs sitä kyllä kiusallanikaan esittele ennen kuin olemme pidemmällä kokonaissuunnittelussa ja projektissa.

Aikataulusta voisin valottaa sen verran, että tässä kevään mittaan koitetaan saada suunnitelmat valmiiksi ja rakennuslupa hakuun. Kesällä ja syksyllä olisi tarkoitus tehdä pihaa, talon pohjat ja perustukset, kaivo, jätevesijärjestelmä, autokatos + varastot ja ehkä myös puuliiteriä ja muuta pientä sälää. Talotehtaan toimitus ajoittuisi sitten kevättalveen/kevääseen, josta alkaisi itse talon rakennushommat. Alustava tavoite uuteen kotiin muutamiselle on siis tällä kertaa melkein realistisesti isketty vuoden 2015 jouluun. :) Näitä niiiiiiin ei pitäisi ikinä mihinkään kirjoittaa... Heti lähtee menemään mettään. Mutta otanpa nyt riskin.

Kustannuslaskelma on vielä hieman vaiheessa. Raakileversio on tehtynä, mutta se tulee vielä päivittymään jonnin verran. Kokonaisuudessaan kuitenkin näyttäisi, että kokolailla sama summa saadaan itse taloon menemään kuin edellisessäkin projektissa. Kokonaisuutena menee enempi, sillä tontti oli kuitenkin 2,5 kertaa kalliimpi kuin edellinen. Luon vanhaan tapaan omat välilehtensä suunnitelmille ja kustannuksille kunhan ne alkavat olla esittelykelpoisessa kuosissa.


2 kommenttia:

  1. Hei,

    päädyin tänne blogiin ja olisi upea saada esille teidän kustannuslaskelmaa hirsitaloon. Raha-asioista puhuminen on aina vähän kiusallista, mutta se on kyllä parasta antia muille rakentajille.

    VastaaPoista
  2. Kunhan pääsemme kunnolla käyntiin, niin tulen jakamaan myös kustannuksia blogissa. Tällä hetkellä monen asian kohdalla mennään arvioiden varassa, joten ne voivat vielä muuttua runsaastikin.

    VastaaPoista