maanantai 24. huhtikuuta 2017

Lattiaurakkaa

Aika vähiin jää aika tätä blogia päovittää. Harmittaa, kun edellisessä projektissa oli normikuvio raapustella jotakin melkein päivittäin, vaikkei välttämättä oikein olisi ollut aihettakaan. :D Mutta sen verran tuo pieni raksamies ja hänen asiallinen huoltamisensa vie voimavaroja, ettei enää öisin kauheasti tee mieli kukkua hereillä "tuhlaamassa" mahdollisia unitunteja. Kotipäivinä päiväuniajatkin tuppaavat tuhraantua raksan paperi/suunnittelu/tilaustoimissa. Miten ihmeessä tästä kaikesta selvitään kun allekirjoittaneen pitäisi aloittaa vielä oikeat työtkin lähikuukausina!?! Noh, eiköhän sekin jotenkin lutviinnu. :)

Mutta sieltähän ne sitten tulla tupsahtivat, lattialaudat nimittäin. Oli mukava pieni jumppahetki roudata kaikki 75 nippua sisälle, mutta tulipahan tehtyä. Laudat ovat 5-5,4 metriä pitkiä, joten paljon enempää en olisi voinut toivoa! Mahtavaa!

Samoihin aikoihin saatiin talousrakennukseen ikkunat paikoilleen.

Ja niiden perään ukot laittoivat rimaa seinään. Tuli heti niin valmiin näköistä!

Minä taas aloitin lattiaurakkaa. Päätettiin sittenkin iskeä laudat suoraan kiinni. Ajateltiin, että mikäli jostain ihmeen syystä rakoilu ei olisikaan järjettömän rajua, niin ei tarvitse välttämättä purkaa lattioita kiinnitysten uupumisen takia. Toisaalta taas, ruuvit eivät paljon hidasta purkamista, ja valmiit poraukset vain nopeuttavat uudelleen kiinnitystä. Yhden huoneen jo kerran purin, kun panikoin ruuvanneeni lämmitysputkeen. Onneksi pelko oli turha, mutta tulipahan testattua, ettei tuo purkaminen/uudelleen asennus mikään mahdoton homma ole.

Ihan mukavaa hommaa tuo laudoitus, ja ihanan näköistä pintaa tulee! Ja onpahan kiva tepsutella jämäkällä ja tasaisella lattialla kuukausien tasapainoilun ja varomisen jälkeen.

Tältä näyttää etuovelta.

Ja tässä isännän työmaa, eli meidän makkari. Nyt kun kaksin tehdään neljällä koneella, niin aika hyvää tahtia lattiaa syntyy. Reilut 20 neliötä päivässä ehkä...?

Niin nättiä... :)

Putkarikin kävi isännän kanssa haastelemassa ilmanvaihtokanavistosta. Nyt pitäisi tarkistaa vielä tarvikeluettlo ja lähettää tarjouspyynnöt. Lattioiden jälkeen kun seuraava isompi homma olisi se puoli saad kuntoon, jotta päästäisiin paperoimaan ja koolaamaan kattoa. Eristeet kun olisi kiva saada... Pienempä hommia työlistalla ovat kuistin portaat loppuviikon tavarantoimitusta varten sekä ikkunoiden ja ovien tilkitseminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti